Hyvinvointialueiden toiminta käynnistettiin viime vuoden alussa sekä toiveikkaasti että pelonsekaisin tuntein. Huolet ovat realisoituneet, rahoitusvaje kasvaa ja saamme jatkuvasti uutisia leikkauksista, yhteistoimintaneuvotteluista, toimintojen supistamisista ja rekrytointikielloista. Henkilöstö joutuu selviämään yhä pienemmin resurssein yhä suuremmasta työtaakasta. Miten terveydenhuolto voi saavuttaa sille asetetut tavoitteet?
Koulutus on perusta
Terveydenhuolto on sijoitus väestön toimintakykyyn. Jotta se voi lunastaa odotukset, lääkärien perus- ja erikoistumiskoulutuksen merkitystä ei voi jättää huomiotta. Kaiken perusta on lääketieteellisten tiedekuntien antama koulutus, jota kuitenkin on jo kauan vaivannut resurssien vaje. Opettajia ei ole lisätty suhteessa kasvaneisiin sisäänottomääriin. Pulaa on myös opetukseen soveltuvista potilaista ja opiskelijakohtainen harjoittelu on vähentynyt. Työelämään siirryttäessä kokeneiden lääkärien ohjausta tarvitaan aiempaa enemmän. Jos kokonaisosaaminen heikkenee, se kostautuu terveydenhuollon suurempina kuluina.
Erikoislääkärit kouluttavat
Erikoislääkärit kouluttavat seuraavat lääkärisukupolvet vaativaan erityisosaamiseen. Potilastyö erikoislääkärin ohjauksessa on käytännössä tärkein osa erikoislääkärikoulutusta. Aikaa erikoistuvien opetukseen ja ohjaukseen ei useinkaan ole riittävästi. Sekä kouluttajat että koulutettavat kokevat ongelmia osaamisen arvioinnissa ja tavoitteiden täyttymisen seurannassa.
Toimintojen keskittäminen tulee vaikuttamaan erikoislääkärien rekrytointiin sekä operatiivisilla että konservatiivisilla aloilla. Muutokset keskussairaaloiden palveluvalikoimissa vaikuttavat erikoistuvien lääkärien oppimisen mahdollisuuksiin ja substanssiosaamisen kertymiseen. Päivystystyö on tärkeä osa erikoislääkärikoulutusta myös niillä aloilla, joilla poliklinikkatoiminta voitaisiin hyvin järjestää päivystämättömässä yksikössä. Vastoin sairaalaverkkoa koskevan lakiesityksen (1) kaavailuja, erikoistumiskoulutuksen paikkasidonnaisuuden vähentäminen ei ole realismia eikä digitaalisen opetuksen määrää voi olennaisesti kasvattaa.
Mistä pitovoimaa?
Sairaaloiden leikkaus- tai päivystystoiminnan muutokset eivät automaattisesti johda henkilöstön saatavuuden parantumiseen tai talouden parempaan hallintaan. Työajan levittäminen iltoihin ja viikonloppuihin ei ratkaise niukkojen resurssien järkevää jakautumista
Työnkuvat, työolojen joustavuus ja palkkakehitys ohjaavat lääkärien valintoja. Työolojen tulee olla motivoivat ja joustavat, kollegatuen toimivaa ja täydennyskoulutuksen riittävää. Työn kuormitus on kohtuullistettava ja virkamäärän tulee vastata vaadittua työmäärää. Työ on voitava tehdä eettisesti oikein. Jos erikoislääkäreitä siirtyy kovan kuormituksen ja joustojen puutteen vuoksi yhä enemmän yksityissektorille, erikoislääkärikoulutuksen turvaaminen käy vaikeammaksi. Kaikki työtehtävät eivät ole korvattavissa ostopalveluin.
Perusterveydenhuolto on potilaiden hoidon laaja-alainen perusta. Erikoislääkäreitä tarvitaan, kun eri osa-alueilla vaaditaan syvempää ja vaativinta osaamista. Erikoislääkärit ovat viimeinen perälauta, joiden jälkeen ei enää ole ketään. Julkisessa terveydenhuollossa toimivia erikoislääkäreitä ei yksinkertaisesti ole varaa menettää.
Terveen organisaation tukipilarit
Hyvin koulutetut, alansa kehittymistä aktiivisesti seuraavat ja sitä itse tutkivat ja kehittävät erikoislääkärit ovat erikoissairaanhoidon ja lopulta koko terveydenhuollon selkäranka. Tälle pitää olla mahdollisuudet ja resurssit. Lääkäriä ja erikoislääkäriä voi työssä johtaa vain lääketiedettä hallitseva ammattilainen.
Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi (sairaalat). VN/31908/2023.
Auli Juntumaa
puheenjohtaja
Suomen Erikoislääkäriyhdistys
SELYn ja työterveyslääkärien vaalirengas