Oikea vai väärä mielipide

Nuorena miehenä – siis reippaat kolmekymmentä vuotta sitten – pohdiskelin toistuvasti, voiko mielipide olla väärä. Kun minulla oli selkeä näkemys jostakin asiasta, totta kai uskoin siihen – enhän muuten olisi voinut olla sitä mieltä, mitä olin. Keskustelukumppanini, jonka näkemys oli täsmälleen päinvastainen, oli samoilla perusteilla aivan yhtä oikeassa. Kummankaan mielipide ei siis ollut väärä.

Viime viikkoina, tai oikeastaan kuukausina, on eri medioissa käyty tiukkaa keskustelua sote- ja maakuntauudistuksesta, erityisesti sen lausuntokierroksella olleesta valinnanvapauslakiehdotuksesta. Käydyn keskustelun perusteella vuosikymmenien takainen pohdiskeluni on tullut ajankohtaiseksi. On ajoittain syntynyt vaikutelma, että mielipide voi olla myös väärä. Yleensä se toinen, ei oma.

Sote-keskustelussa esitettyjen näkemysten ääripäitä edustakoot vaikkapa ennustus järjestelmämme pikaisesta romahtamisesta uudistuksen seurauksena – ja hallituksen tavoitteleman kolmen miljardin kustannuskehityksen leikkauksen ongelmaton toteutettavuus. Toivottavasti nämäkin mielipiteet ovat esittäjiensä vilpittömiä näkemyksiä tulevasta – muuhan olisi trollausta!

Kirjoitin reilu viikko sitten, 8.12. ilmestyneen Lääkärilehden pääkirjoituksen, valinnanvapauslakiehdotuksesta. Käsittelin kirjoituksessa niitä linjauksia, joita Lääkäriliitossa terveydenhuollon uudistuksesta on menneinä vuosina – tai oikeastaan vuosikymmeninä – muotoutunut, ja joita lausuntomme mahdollisesti sisältäisi.

Vastikään kuulin yllätyksekseni, että pääkirjoituksessa esitetty näkemys – mielipiteeni, tai oikeastaan arvioni liiton mielipiteestä – on väärä. Ei tuollaista saa kirjoittaa. Eikä väärillä mielipiteillä saa yrittää vaikuttaa käynnissä olevaan prosessiin!

Mielipide siis selvästikin voi olla myös väärä.

Uudistusta on vietävä eteenpäin. Valinnanvapauslakia on eräiltä osin korjattava.

Lääkäriliiton hallitus päätti viime viikon torstaina kokouksessaan liiton lausunnosta valinnanvapauslakiehdotukseen . Sen keskeinen viesti on, että uudistusta on vietävä eteenpäin. Toinen yhtä tärkeä viesti on, että valinnanvapauslakia on eräiltä osin korjattava.

Maakuntia velvoittava asiakasseteli ei mielestämme ole perusteltu ratkaisu, vaan maakunnille tulee jättää päätösvaltaa palvelutuotannon tarkoituksenmukaisessa järjestämisessä myös tältä osin. Asiakasseteli siis käyttöön vain mahdollisena valinnanvapauden työkaluna, maakuntien harkinnan mukaan. Myös sote-keskusten laajennettu lakisääteinen palveluvalikoima – ehdotuksessa mainitun neljän erikoisalan ammattihenkilöiden avovastaanottopalvelujen sisällyttäminen suoran valinnan palveluihin – on mielestämme epätarkoituksenmukaista, monistakin eri syistä.

Näkemyksemme lienee monen mielestä oikea – ja varmasti myös osan mielestä väärä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemys tuntuu olevan hyvin samankaltainen. Jos siis näkemyksemme on väärä, ollaanpahan väärässä ainakin hyvässä seurassa.

Näkemyksemme lienee monen mielestä oikea – ja varmasti myös osan mielestä väärä.

Koska tämän kirjoituksen on tarkoitus edustaa ensisijaisesti kirjoittajan omia näkemyksiä, laitanpa loppuun oman visioni siitä, mihin suuntaan terveydenhuoltoamme tulisi kehittää.

Rahoitus veroperusteisena; järjestäminen riittävän suurella alueellisella pohjalla – viisi nykyistä erva-aluetta olisi oiva määrä; erikoissairaanhoidon tuotannon järjestämisen keskeisenä ajurina ympärivuorokautisen päivystyksen laadukkuus ja kustannustehokkuus; avopalvelujen tuotannossa myös pk-toimijoiden osallistumisen mahdollistava monituottajamalli, erityisesti perustason palveluissa; lähipalvelujen turvaaminen myös uutta teknologiaa hyödyntäen perustason palveluissa – erityistason palveluissa tarkoituksenmukainen tuotannon keskittäminen; potilaan valinnanvapauden laajentaminen koskemaan niin yksityisiä kuin julkisia palveluntuottajia, sisältäen myös oikeuden hoitavan lääkärin valintaan.

Näkemykseni voi mielestäsi olla oikea tai väärä – mutta omasta mielestäni olen näkemykselläni oikeassa. Kunnes mahdollisesti muutan näkemystäni.

Takaisin