Olen ollut mukana Lääkäriliiton terveydenhuoltopoliittisessa valmistelutyössä reilun neljännesvuosisadan. Ainakin ajallista ulottuvuutta tämänkin uudistuksen tarkasteluun siis on. Samoissa työryhmissä on muuten istunut muitakin ajankohtaiseen keskusteluun kantaa ottaneita.
Liitto esitti jo 90-luvulla terveydenhuollon palvelujärjestelmämme uudistamista perustuen alueelliseen järjestämisvastuuseen. Siis pois kuntien liian kapeilta harteilta. Ei riitä osaaminen, ei riitä rahoituspohja. Ei tänäänkään, tulevaisuudesta puhumattakaan.
Toinen peruslinjaus on ollut valinnanvapauden ja monituottajamallin tuominen – nykyään toki voi puhua valinnanvapauden laajentamisesta – myös julkisesti rahoitettuun palvelutuotantoon. Ajatuksena yksilön itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen myös terveydenhuollossa – valinnanvapaus on arvo sinänsä – ja tuottajien kirittäminen säännellyn kilpailun markkinoilla.
En voisi olla enemmän samaa mieltä, edelleenkin.
Viime vaalikauden uudistusyritys kaatui eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Tämänkertaista uudistusta onkin rakennettu uusin ideoin, maakuntiin perustuvan aluehallinnon pohjalta. Ei tämäkään harjoitus vastaa työnantajani Lääkäriliiton käsityksiä – tai omiani – parhaasta mahdollisesta mallista, mutta on joka tapauksessa iso askel eteenpäin.
Terveydenhuollon näkökulmasta monen asiantuntijan mielestä paras olisi ollut viiteen alueelliseen järjestäjään perustuva malli. Nykyisten erityisvastuualueiden mukaiset alueet olisivat olleet vahvoja järjestäjiä, osaavia palvelutarpeen arvioijia, sekä pystyneet alueellaan vastaamaan terveydenhuollon palvelutuotannosta valtakunnallisesti keskitettäviä erityispalveluja lukuun ottamatta.
Nykyiset kunnat ja kuntayhtymät olisivat voineet jatkaa tuottajina, ja tuottajakunnan uudelleenmuotoutuminen olisi voinut tapahtua evoluution – ei nyt edessä olevan revoluution – kautta. Tällainen uudistus olisi ollut oleellisesti helpompi toteuttaa, kun olisi keskitytty rahoituksen ja järjestämisen uudistamiseen. Ilman myöskään maakunnille suunniteltujen muiden hallintotehtävien painolastia.
Terveydenhuollon uudistuksen yksi keskeinen rakennuspalikka on erityispalvelujen keskittäminen. Terveydenhuoltolain asiaan liittyvä muutos astui voimaan tämän vuoden alussa, ja ns. keskittämis- ja päivystysasetukset ovat valmisteilla – valmista on lupailtu alkukesästä, ja ehkäpä laissa mainittu ensi vuoden alkuun ulottuva siirtymäaika venyy 2019 alkuun.
Tällä hetkellä tuotamme mm. nivelproteesikirurgiaa 55 sairaalassa, syöpäkirurgiaa noin neljässäkymmenessä sairaalassa ja synnytämme vajaassa kolmessakymmenessä sairaalassa. Järjetöntä – niin kustannusten kuin laadunkin näkökulmasta. Sairaalalaitoksemme onkin – vain hiukan liioitellen – peruja hevoskulkuneuvojen aikakaudelta.
Tuo synnyttäminen ei oikein ole ’minun juttuni’. Mutta minun niveleni kyllä uusitaan jossakin maan suurimmista yksiköistä, ihan riippumatta asuinpaikastani ja sen etäisyydestä hoitoyksikköön. Ja minun todennäköinen eturauhassyöpäni leikataan robottiavusteisesti jossakin yliopistosairaalassa. Koska minä haluan laatutakuun!
Lähipalvelut ovat toinen juttu. Niiden on oltava helposti saavutettavissa. Ja se on maakuntien vastuulla.
Nyt eräät kunnalliset toimijat valmistelevat olemassa olevan palvelurakenteen betonointia suunnittelemalla toimintojen kokonaisulkoistuksia yhteisesti omistetulle yritykselle. Ehkä ymmärrettävää – onhan muutos monen kokemuksena enemmän uhka kuin mahdollisuus. Olen sitä kritisoinut – ja minua on kritiikistäni kritisoitu. Mutta kuitenkin – kannattaisikos katsoa kokonaisuutta, ajatella tulevaisuutta ja uskaltaa luottaa?
Tuottajan, joka aikoo pärjätä kilpailluilla markkinoilla, pitää pystyä huolehtimaan kahdesta asiasta: tuotannon kustannustehokkuudesta ja asiakkaiden – mieluummin uskollisten sellaisten – haalimisesta. Pätee terveyspalveluihinkin, myös säädellyillä, julkisesti rahoitettujen terveyspalvelujen markkinoilla. Eikä minusta mitenkään väärin.
Toivottavasti nyt onnistumme – vaikka ei tästä luonnollisesti kerralla valmista tulekaan. Mutta kun päästään hyvään alkuun, on mahdollista jatkaa palvelujärjestelmän kehittämistä tulevaisuuden muuttuvia tarpeita varten, kehittyvän teknologian tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen.
Ja jos tämä taas kaatuu – johan meille nauravat naurismaan aidatkin!