Yliopisto- ja keskussairaalat ovat lääkärien suurimpia työllistäjiä, niissä toimii yhteensä noin puolet työssä olevista lääkäreistä. Terveyskeskuksissa taas työskentelee reilu viidennes lääkäreistä. Lähes kaikki vastavalmistuneet lääkärit aloittavat työuraansa julkisessa erikoisairaanhoidossa tai perusterveydenhuollossa. Eläkkeelle siirtyvistä lääkäreistä on noin puolet julkisen sektorin palveluksessa.

Lähes 30 % työskentelee yksityisen sektorin lääkäriasemilla ja -keskuksissa, lääketeollisuudessa tai erilaisissa säätiöissä tai järjestöissä. Osa lääkäreistä on työssä yliopistoissa sekä valtion virastoissa ja laitoksissa. Päätoimensa lisäksi joka viides lääkäri pitää sivutoimista yksityisvastaanottoa.

Sivutoimista vastaanottoa harjoittavat useimmin sairaalassa päätoimisesti työskentelevät yli 45-vuotiaat erikoislääkärit. Sivutoimiset yksityislääkärit olivat usein myös akateemisesti ansioituneita, kuten väitelleitä tai dosentteja. Heillä on myös keskimääräistä useammin jokin Lääkäriliiton myöntämä erityispätevyys.

Yksityisvastaanotto oli yleisintä korva-, nenä- ja kurkkutautien, silmätautien ja naistentautien erikoisaloilla. Päätoimisia yksityislääkäreitä on paljon myös neurologian, psykiatrian ja työterveyshuollon erikoisaloilla. Sivutoimisia yksityislääkäreitä oli keskimääräistä useammin kirurgian, lastentautien ja radiologian erikoisaloilla.

Alueellisesti tarkasteltuna yksityisvastaanotolla toimii suhteellisesti eniten lääkäreitä Etelä-Suomessa. Pääosa pitää vastaanottoa yli 50 000 asukkaan kaupungeissa, mutta myös pienillä paikkakunnilla oli yksityisvastaanottoja.

Yksityisvastaanoton potilasmäärät vaihtelivat lääkärin työajan mukaan. Päätoimisilla yksityisvastaanoton lääkäreillä oli tavallisen työviikon aikana tyypillisesti 40 potilaskontaktia ja kymmenen puhelinkontaktia. Sivutoimisilla lääkäreillä oli vastaavasti kuusi potilaskontaktia ja kaksi puhelinkontaktia.

Yli puolet päätoimisista ja kolmasosa sivutoimisista yksityislääkäreistä piti myös etävastaanottoa. Mediaanipalkkiot olivat potilasvastaanotosta 115 euroa, etävastaanotosta 85 euroa ja puhelinkontaktista 40 euroa.

 Tyypillisin vastaanottoaika niin lähi- kuin etävastaanotolla oli 20 minuuttia. Etävastaanotoilla viidesosalla lääkäreistä oli kymmenen minuutin pituisia aikoja, mutta lähivastaanotoilla yhtä lyhyitä aikoja ei ollut käytössä juuri lainkaan.

Puolen tunnin vastaanottoajat olivat yleisimpiä naistentautien, silmätautien ja sisätautien erikoisaloilla. Pitkät vastaanottoajat, 45–60 minuuttia, olivat yleisimpiä neurologian ja psykiatrian erikoisaloilla.

Yksityisvastaanotoilla on usein potilaita, jotka tulevat vakuutusyhtiön tai työterveyshuollon sopimuksen perusteella tai palvelusetelillä. Sopimuspotilaita hoitavien osuus oli kolme neljäsosaa lääkäreistä. Heistä suurin osa ilmoitti, etteivät he voineet lainkaan vaikuttaa sopimuspotilaiden maksujen suuruuteen.