Hyppää sisältöön
Lääkäriliitto

Lääkäriliitto

Suomen Lääkäriliitto on vuonna 1910 perustettu ammattijärjestö, johon kuuluu valtaosa Suomessa toimivista lääkäreistä. 
Lääkäriliitto on Akavan jäsenjärjestö ja Suomen arvostetuimpia ammattijärjestöjä. 

 

Arvot ja tehtävät

Lääkäriliitto yhdistää lääkärit ammattikuntana ja ylläpitää lääkärien yhteisiä ammatillisia arvoja. Arvoilla on vankka, kansainvälisesti hyväksytty pohja.

Strategia

Toimintaamme ohjaavat arvomme, jatkuva pyrkimys uuteen ja halu toimia yhdessä potilaan parhaaksi. Haluamme olla vahva vaikuttaja ja arvostettu suunnannäyttäjä.

Organisaatio

Lääkäriliiton päättävät elimet ovat valtuuskunta ja hallitus. Liiton alaosastot kokoavat lääkäreitä yhteen erikoisalakohtaisesti. Lääkäriliitolla on myös monipuolista alueellista toimintaa.

Historia

Suomen Lääkäriliitto perustettiin 28.2.1910. Toiminnan ytimessä on alkuajoista lähtien ollut edunvalvonta ja terveydenhuollon kehittäminen.

Avaindokumentit

Tutustu liiton avaindokumentteihin, kuten toimintakertomukseen ja sääntöihin.

Palkinnot

Lääkäriliitto jakaa vuosittain laatupalkinnon tuloksekkaasta toiminnan kehittämisestä. Max Oker-Blom -palkinto jaetaan lääkärin työn ja lääkäriyden tai terveydenhuollon ja sairaanhoidon kehittämisestä.

Tavoitteet ja toimintatavat

Lääkäriliiton perustehtävä on lääkärin ammattiin liittyvä edunvalvonta. Tätä perustehtävää toteutamme edistämällä lääkärien hyviä työskentelyolosuhteita, riittävää ansiokehitystä, työhyvinvointia ja toimivaa terveyspalvelujärjestelmää. Hyvät olosuhteet ja toimiva järjestelmä tuottavat myös laadukkainta ja kustannustehokkainta hoitoa potilaille. Näin liitto toimii samaan aikaan lääkärien hyväksi ja potilaiden parhaaksi. 

Kolme lääkäriä seuraa kouluttavan lääkärin luentoa

Toimivan tilan resepti

Etsitkö moderneja toimitiloja, jotka mukautuvat organisaatiosi tarpeisiin ja tarjoavat mainion sijainnin myötä sujuvat liikenneyhteydet? Tervetuloa Lääkäritaloon Helsingin Vallilaan!

Lääkäriliiton jäsenille maksamme palkkion vuokrasopimukseen johtavista vinkeistä.