Yksityisvastaanotto on vaativa työlaji

Polkuni yksityissektorille oli erikoisalalleni tavanomainen, jossa pienimuotoista vastaanottoa alettiin pitää jo erikoistumisvaiheessa. Itse aloitin tällaisen vuonna 2001. Tällöin kokemus ja tietotaito ei vielä päätä huimannut ja taakseni jäi varmasti epäsopivia silmälaseja ja havaitsemattomia sairauksia, tai jälkeenpäin katsoen turhia lähetteitä.

Tällainen yksityisvastaanotto kuitenkin harjaannutti käyttämään opittuja taitoja eri tavalla kuin sairaalan polilla ja kantamaan vastuuta. Lisäksi yksityisvastaanotto tuntui olevan juuri se paikka, jossa parhaiten oppi näöntutkimustekniikat, vaikka kantapäänkin kautta.

Erikoislääkäriksi valmistumisen jälkeen yksityissektori ja sairaalatyö kattoivat työajasta noin puolet ja puolet, mutta elanto tuli suurimmaksi osaksi yksityissektorilta. Toisaalta sairaalamaailma taas antoi ammatillisesti suuremmat haasteet ja mielenkiinnon. Myös tutkimusmaailma antoi omat hedelmänsä.

Vuosien aikana olen nähnyt ison muutoskaaren, jossa aiemmin sairaalan polilla suurinta roolia näytteli potilastyö ja lisäasiat pystyi huikkaamaan ovelta tai heippa-lapulla hoitajille tai klinikan sihteerille. Sitten alkoi tulla erinäistä lisätyötä ja tilastojen näpyttelyä. Sähköposti alkoi täyttyä erilaisista ohjeista, lue tämä ja tämä -viesteistä, uusista vakinaisohjeista jne. Lopulta tuli yliopistoklinikan auditointi vuonna 2015, jolloin ollessani osa-aikainen olisi työaikaa pitänyt lisätä. Tällöin oli helppoa tehdä ratkaisu ja lähteä kokonaan yksityissektorille. Tällöin minulla oli jo vakituista kävijäkuntaa ja vakiintuneet vastaanottopaikat.

Eniten nautin yksityissektorilla vapaudesta, jossa voit vaikuttaa työn määrään ja sen sisältöön. Olen vanhan liiton kasvatti ja koen, että olen myös vastuussa heistä, jotka ovat osoittaneet sen luottamuksen minulle, että haluavat jatkuvan hoitosuhteen. Toimin mielelläni potilaan ns. omana silmälääkärinä. On äärettömän iso etu niin potilaalle kuin lääkärille, jos takana on värikäs sairaushistoria, että molemmat tuntevat jo toisensa. On helppo seuraavalla kerralla jatkaa siitä mihin jäätiin. Kun potilaat tulevat tutuiksi käydään vastaanotolla myös vapaampaa keskustelua. Joskus kun pelisilmä on sekä potilaalla että lääkärillä paikallaan lentää myös hurtti huumori. Välillä hiljennytään esimerkiksi potilaan läheisen kuoleman johdosta.

Kun silmätautien työskentely-yksikössä on tietty tutkimus- ja hoitovälineistö, koen voivani hoitaa yksityissektorilla potilaita kuten tavallisella sairaalan silmäpolilla. Julkisen sektorin jonotilanne näkyy yksityisvastaanotolla; lähetettyjen potilaiden jono sairaalahoitoon on pitkä, mutta potilaita myös hakeutuu yksityisvastaanotolle kysymään hoitomahdollisuuksia. Kela-korvausten leikkaus ei toistaiseksi suuremmin ole näkynyt vastaanotolle tulevien määrissä, mutta jatkotutkimusten tai toimenpiteiden kohdalla potilaat kyselevät aiempaa useammin mahdollisuutta päästä niihin julkisen kautta.

Yksityisvastaanotto on vaativa työlaji, koska vain sinä itse olet itsesi pomo, kollega ja hyvinvointipäällikkö. Koulutuksista tulee huolehtia ja pysyä ajan hermoilla. Lisäksi lupa-asiat ja vakuutukset pitää hoitaa kuntoon. Onneksi tietojärjestelmät ovat yksityispuolella pääsääntöisesti helppoja ja toimivia, eikä koneen hoitoon mene suurta osaa ajasta. Yksityisvastaanotto voi olla myös yksinäistä, jos ei ole lounastaukoja tai paikallisia koulutuksia. Osa silmälääkäreistä pitää vastaanottoa optikkoliikkeen yhteydessä, jolloin ainoat työkaverit saattavat olla optikoita.

Omalla alueellani pääkaupunkiseudulla silmätautien yksityisvastaanoton koko kirjo on laajentunut. Voit pitää perinteistä vastaanottoa tai osallistua julkisen järjestämään ostopalvelu- tai palvelusetelitoimintaan. Tällöin voit räätälöidä melko tarkastikin työkuvasi esim. hoitamalla vain tietyn tyyppisiä potilaita. Koen itse yksityissektorilla työskentelyn mielekkäänä ja koen edelleen iloa ja uteliaisuutta, kun pohdin mielessäni jo potilaan antamisen esitietojen pohjalta nykyistä silmätilannetta. Ajan kuluessa olen oppinut, etten voi ketään määrätä hoitamaan itseään tietyllä tavalla tai tulemaan kontrolliin, kuten olen sen ajatellut olevan parasta. Olen mieltänyt, että olen potilaalle kuin valmentaja, joka voi neuvoa, muttei juuri määrätä. Sekin täytyy hyväksyä, että potilaat tekevät toisin, kuin heidän sairautensa vuoksi olisi hyväksi. Myös se on työn luonteessa hyväksyttävä, että osan kanssa yhteistyö ei ole helppoa tai on jopa uuvuttavaa. Työn paras kiitos ei ole kuitenkaan konjakkipullo, vaan tyytyväinen ja avun saanut potilas, joka on suositellut toista tulemaan vastaanotolle.

Kirjoittaja
Marko Määttä
yksityislääkäri
silmätautien erikoislääkäri, dosentti

Teen työtä pääasiassa keikkalääkärinä erikoisalani poliklinikoilla Itä-Suomessa. Lisäksi pidän hieman yksityisvastaanottoa ja päivystän. Keikkailu on ollut luonteva ja opettavainen tapa työskennellä erilaisissa ympäristöissä itselle sopivalla työajalla. Samalla on voinut pitää ”jalkaa sisällä” myös sairaalatyössä.

Osittain keikkatyö on ollut myös pakon sanelemaa. Kollegapuolison erikoisala ja työpaikka ovat pitäneet perheemme kodin yliopistosairaalakaupungissa. Lisäksi vuosien varrella lapset ovat kasvaneet siihen ikään, että harrastukset, koulut ja muutenkin kaikkien sosiaalinen elämä ja turvaverkko ovat Kuopiossa. Omalla alallani kotikaupungissa sairaalan virkoja ei ole tiedossa.

Kandivaihteesta asti olin samaistunut yliopistosairaalan lääkärin identiteettiin, mutta kun yliopistosairaalan perinteiset mahdollisuudet tehdä kliinistä tutkimustyötä viime vuosina kaventuivat, tärkeä akateeminen pitovoimatekijä katosi. Hyvinvointialueiden seuraavien vuosien poliittista päätöksentekoa määrittävät merkittävät taloudelliset leikkaukset, joten työnäkymät julkisella ovat haastavat. Toisaalta sukupolveni on opetettu tähän epävarmuuteen, kun työurat ovat tähänkin asti olleet jatkuvaa sijaisuuksien ketjutusta. Työelämän murros on jo pitkään käynnissä ollut megatrendi, ja tämä muutoksen jatkumo ei voi olla vaikuttamatta myös työelämän rakenteisiin terveydenhuollossa.

On siis pitänyt hyväksyä, että kuulun siihen joukkoon pendelöiviä erikoislääkäreitä Itä-Suomessa, jotka hakevat elantonsa noin 150 km kokoisen ympyrän sisältä kotipaikkansa ympäriltä. Perinteisesti monet silmälääkärit ovat työskennelleet optikkoliikkeissä ja yksityisillä terveysasemilla yksityisinä ammatinharjoittajina. Keikkalääkärityötä sairaaloissa tekevien määrä on viime vuosina kasvanut. Jos on pidempään kokonaan poissa klinikasta, sairaalatyöhön palaamiseen voi liittyä kynnystä. Ehkäpä senkin takia pääasiassa yksityisvastaanottoa pitävistäkin kollegoista osa pitää mielellään säännöllisesti joitakin sairaalapäiviä kuukaudessa. Samalla voi pitää yllä esimerkiksi leikkausosaamista. Kuitenkin on todettava, että usein erikoislääkärit, jotka tulevat sairaalaan keikkatyöhön, tekevät muutenkin pääasiassa sairaalatyötä muualla.

Omalle korteksille on vielä pinttynyt ammatillinen haavekuva virkatyöstä yliopistosairaalassa ja kliinisen tutkimuksen maailmasta. Myönnän tilaavani sähköpostiin Kuntarekryn hakuvahtia. Sote-uudistuksen myllerrysten aikana ja tässä elämänvaiheessa on ollut kuitenkin luontevaa jatkaa keikkatyötä sairaaloissa, samalla omaa osaamista kehittäen. Työmatkojen rasitukseenkin tottuu, ja vastapainona on mielekäs potilastyö tutuissa sairaaloissa ja suorituspalkkaus. Lisäksi on mahdollista määritellä oma kalenterinsa, jonka myötä on myös ollut paremmat edellytykset toimia luottamustehtävissä ja hallita omaa ajankäyttöä. Työsuhteen muodosta riippumatta olen kokenut, että mukana ovat työhyvinvoinnin kannalta tärkeät elementit, kuten pitkät hoitosuhteet, kollegiaalinen tuki, sujuva ja eri ammattiryhmien osaamista arvostava tiimityöskentely, hyvä johtaminen ja selkeät tavoitteet. On tervetullut olo työpaikalle ja yrittää tehdä parhaansa.

Keikkatyöhön liittyvät haasteet ovat kuitenkin myös selkeitä. On ollut tärkeää hahmottaa, että freelancerin kokonaispalkka sisältää esimerkiksi lomat, sairaslomat ja koulutuskulut. Riittävän levon määrään on kiinnitettävä huomiota. Yrittäjäriski kuuluu hintaan riippumatta työsopimuksen muodosta. Eniten kuitenkin kannan huolta alueellisesta erikoislääkärikoulutuksesta, johon poliklinikoiden vuokralääkärivetoiseksi muuttuva toiminta uhkaa aiheuttaa murroksen: Eläköitymisen jatkuessa voimakkaana on tärkeää huolehtia, että Itä-Suomen alueella säilyy riittävästi koulutuspaikkoja erikoistuvien keskussairaalapalveluita varten.

Kirjoittaja
Jussi Paterno
Silmätautien erikoislääkäri
Lääkäriliiton Silmälääkärit -alaosaston puheenjohtaja ja yksityissektorijaoksen jäsen
Lääkäriliiton KYS:n alueen professiovaliokunnan puheenjohtaja
Lääkäriseura Duodecimin hallituksen jäsen
Pohjois-Savon Lääkäriyhdistyksen puheenjohtaja
Silmälääkäriyhdistyksen viestintäjohtaja