Hyvinvointialueiden rahoituslaki edellyttää, että alueiden kertyneet alijäämät on katettu vuoden 2026 loppuun mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että alueiden tulee säästää vuosina 2025–2026 yhteensä miltei kolme miljardia euroa, joka on suurimmalle osalle hyvinvointialueista täysin mahdotonta vaarantamatta perustuslain 19 pykälän kansalaiselle takaamaa oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Mikäli alijäämät vaaditaan kattamaan nykyisessä kireässä aikataulussa, tullaan väistämättä tilanteeseen, jossa hyvinvointialueet joutuvat irtisanomaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä ja karsimaan palveluja.  Tämä tarkoittaisi toimipisteiden sulkemista, peruspalvelujen heikentämistä sekä hallitsematonta etäpalvelujen lisäämistä.

Lääkäriliiton ja Talentian esitys alijäämäkierteen katkaisemiseksi

Lääkäriliitto ja Talentia esittää kahta vaihtoehtoista mallia rahoitusvajeen kattamiseen: Ensimmäisessä vaihtoehdossa luovuttaisiin vuoden 2023 alijäämän kattamisvelvoitteesta, jolloin siis vuosien 2024–2026 kertyneet alijäämät tulisi kattaa viimeistään vuoden 2027 lopussa, ja toisessa vaihtoehdossa valtio puolittaisi vuosina 2023–2024 kertyneet alijäämät.

Järjestöjen esitystä perustelee se, että hyvinvointialueilla ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa rahoituksen lähtötasoon, ja kuntien vuosina 2021–2022 tehdyt sote-säästöt heiluttivat lähtötasoa hyvin vaihtelevasti. Ensimmäisen vaihtoehdon erityisenä perusteluna on se, että Vuonna 2023 hyvinvointialueet oli sidottu vanhoihin ostopalvelu- ja muihin sopimuksiin, jonka vuoksi tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa menoihin oli hyvin vähäinen. Toista vaihtoehtoa, vuosien 2023–2024 alijäämien puolittamista, perustelee taas se, että näin hyvinvointialueita kohdeltaisiin yhdenvertaisemmin.

Rahoitusmalli on korjattava viipymättä

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli on osoittautunut toimimattomaksi. Malli on epävakaa, tarpeettoman monimutkainen eikä diagnoosien ja hoitokustannusten välinen suhde ole kaavamainen. Malli ei myöskään kannusta alueita tosiasialliseen tavoitteeseen, eli kustannusvaikuttavien palvelujen tuottamiseen. Rahoitus jakautuu pitkälti sairastavuuden perusteella niin terveydenhuollon kuin sosiaalihuollon kohdalla.  Sosiaalihuollossa olisi käytettävissä THL:n indikaattoreita. Rahoitusmalli ei huomioi lääketieteen kehitystä ja siitä aiheutuvia lisäkustannuksia, joiden vuoksi terveydenhuollon kustannukset ovat kehittyneissä maissa nousseet kansantalouden kasvua nopeammin. Palveluiden rahoittamisen ja järjestämisen erottaminen asettaa valtion ja hyvinvointialueet vastakkaisille puolille tilanteessa, jossa niiden pitäisi turvata toimivat palvelut ja tehdä sen eteen saumatonta yhteistyötä.

Luottamus terveydenhuoltoon palautettava

Valtion itse teettämän Kansalaispulssi-kyselyn mukaan suomalaisten luottamus terveydenhuoltoon on romahtanut. Vielä vuonna 2020 terveydenhuoltoon luotti paljon tai melko paljon 90 prosenttia suomalaisista, kun nyt luku on enää 60 prosentin tuntumassa. Kun kansalaisilta kysytään mihin teemoihin pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota, on toimivat terveydenhuolto täysin ylivoimainen ykkönen. Toimivat sosiaalihuollon palvelut ovat edellytys kustannustehokkaalle terveydenhuollon toteutumiselle. Tähän huutoon vastataan vain katkaisemalla alueiden alijäämäkierre.

Lisätietoja:

Niina Koivuviita, Lääkäriliiton puheenjohtaja, p. 040 500 6557, niina.koivuviita@laakariliitto.fi
Jenni Karsio, Talentian puheenjohtaja, p. 044 541 5955, jenni.karsio@talentia.fi