Pitkään synnytetty ja vuosi sitten päivänvalon nähnyt hyvinvointialueuudistus on saavuttanut vauvaiän. Istuminen jo onnistuu, mutta tuetta seisomista sekä omatoimista kävelemistä vielä harjoitellaan. Ikävä kyllä vanhemmat vaikuttavat vähän ärsyyntyneiltä, kun jälkikasvu ei olekaan osoittautunut naapurinlasta selvästi lahjakkaammaksi ja nopeammaksi. Mikä keinoksi? Lahjonta, kiristys vai uhkailu? Näin hyvinvointialueiden lattianrajasta katsellen kaikki nämä keinot tuntuvat kyllä olevan käytössä.
Med den största strukturella hälso- och sjukvårdsreformen i Finlands historia hoppades man snabbt stärka grundnivån och minska kostnaderna för specialiserad sjukvård. Det senaste året verkar främst ha lyft fram välkända missförhållanden. Att lösa dem verkar emellertid ha blivit minst sagt problematiskt eller rentav omöjligt.
Uuden poliittisen päätöksenteon toivottiin nousevan niin sanotusti suuremmille harteille ja hyvään lentokorkeuteen. Nyt näyttää siltä, että tarpeellisissakin rakenteellisissa uudistuksissa alueet vahtivat enemmän omaa laituripaikkaansa kuin katsovat kokonaisuutta. Niinpä ratkaisuksi tarjotaankin uutta kansallista, rakenteellista lisäuudistusta, tällä kertaa sairaalaverkostoon.
STM:n kansliapäällikön asettama työryhmä julkaisi 11.1.2024 ehdotuksensa erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja ympärivuorokautisten terveydenhuollon päivystysten porrasteisuudesta, työnjaosta ja yhteistyöstä kansallisena kokonaisuutena. Sairaalaverkon kaventamisen tärkeimpänä muutosajurina nähtiin väestörakenteen muutos sekä osaajien ja osaamisen riittävyys tulevaisuudessa. Sairaalojen tulee olla siellä missä potilaat ovat ja kun väestö siirtyy, pitää myös sairaalaverkkoon pystyä puuttumaan.
Työryhmä ehdottaa sairaaloiden työnjaon kaksiportaista muutosta. Ensimmäisessä vaiheessa vähennettäisiin yöaikaisia perusterveydenhuollon päivystyspisteitä ja rajattaisiin sekä synnytykset että laajat päivystyspalvelut, jotka sisältävät ympärivuorokautisen leikkaustoiminnan yhteen sairaalaan per hyvinvointialue.
Vaiheessa kaksi edettäisiin kaventamaan nykyistä keskussairaalaverkostoa oleellisesti. Työryhmän näkemyksen mukaan maahan riittäisi viimeistään vuodesta 2030 eteenpäin 5–8 monierikoisaloin päivystävää sairaalaa.
Lääkäriliitto katsoo, että ennen suunnitelmassa etenemistä oleellisinta on arvioida suunniteltujen toimenpiteiden vaikutuksia ja kustannuksia väestötasolla. Tärkeää olisi myös verrata alueiden omaa tietotuotantoa vastaavaan kansalliseen. Onko jaettu tilannekuva yhtenäinen mm. kustannusten suhteen? Lääkäriliitto voisi kannattaa vaihetta yksi, mutta vain siinä tapauksessa, että tarkennettu tieto tätä tukee.
Lääkäriliitto haluaa korostaa, että mahdollinen keskussairaaloiden statuksen kaventamisen uhka on jo nyt, välittömästi raportin ilmestymisen jälkeen, nostanut keskustelun ytimeen sen vaikutuksen henkilöstön rekrytoinnin vaikeutumiseen. Pahimmillaan negatiivinen tulevaisuusvisio johtaa hiljalleen kuihtuviin akuuttisairaaloihin, jotka nimestään huolimatta eivät sitä ole. Kun sairaalan alasajoon ei paikallisesti pystytä, palvelut turvataan joko ulkoistamalla tai vuokralääkäritoimintaa kasvattamalla. Järkevintä olisi, mahdollisen positiivisen arvioinnin jälkeen, edetä vaiheeseen yksi ja arvioida rauhassa sen vaikutukset.
Erityisen huolestuttavaa on, että työryhmä päätti rajata koulutusjärjestelmään liittyvät näkökulmat selvitystyön ulkopuolelle, vaikka osaamisen riittävyydestä kannetaan huolta. Valtakunnallisesti onkin paineita ennemminkin kasvattaa kuin supistaa lääkäreiden koulutusmääriä. Jo nyt tulevien lääkäreiden peruskoulutus on hajautettu nykyisiin keskussairaaloihin, koska yliopistosairaaloiden tilat, opettajat ja potilaat ovat kortilla. Vielä suurempi vaikutus keskussairaaloiden vähentämisellä olisi erityisesti operatiivisten alojen erikoislääkärikoulutukseen. Lähes kaikki erikoislääkärit suorittavat ison osan koulutuksestaan nykyisissä keskussairaaloissa.
Lääkäriliitto painottaakin, ettei suunniteltua uudistusta voida tehdä tavalla, joka vaarantaa koulutuksen. Koulutuksen arvioinnin unohtaminen tuntuu harmilliselta senkin takia, että tänä vuonna keskustelu on vihdoinkin saanut realistisempiä sävyjä, kun on ymmärretty riittävän rahallisen resurssin budjetoinnin tärkeys. Haluan erityisesti kiittää lääketieteellisten tiedekuntien dekaaneita hyvästä yhteistyöstä tässä asiassa.
Det är svårt att veta hur mycket och i vilken typ av uppgifter läkarnas arbetsinsatser mest kommer att behövas under de kommande 10–15 åren. Även om förtjänstfulla utredningar har genomförts, är de oundvikligen uppskattningar baserade på bästa tillgängliga information och den nuvarande situationen. Det är klart och också önskvärt att bland annat digitaliseringen och möjligheten till olika former av distansarbete kommer att forma framtidens kontakter mellan patienter och läkare. Behovet av ytterligare arbetskraft orsakas i sin tur av befolkningens åldrande, ökade medicinska möjligheter och medikaliseringen.
Huolimatta julkisessa keskustelussa korostuneesta lääkäripulasta, on tärkeää tiedostaa, että terveydenhuollon suurin henkilöstöpula kohdistuu sairaan- ja lähihoitajiin. Lisäksi viimeisten kymmenen vuoden aikana henkilöstön vähentäminen on kohdistunut erityisesti avustaviin ammatteihin, kuten terveydenhuollon sihteereihin. Tämä on väärä suunta, mikäli terveydenhuollon prosessitehokkuutta halutaan lisätä ja erityisesti, mikäli samanaikaisesti halutaan parantaa kustannusvaikuttavuutta laatutietoa keräämällä. Tätä samaa asiaa korostaa myös sosiaali- ja terveysministeriön Hyvän työn ohjelma, jonka yhtenä tärkeänä tavoitteena on henkilöstön työnjaon selkiyttäminen. Muita tervetulleita tavoitteita ovat edeltävään viitaten tietopohjan ja ennakoinnin parantaminen, tehtävien vähentäminen sekä veto- ja pitovoiman tukeminen.
Julkisessa keskustelussa suurimman ongelman tai muutokseen pakottavan voiman paikasta taistelevatkin raha- ja henkilöstöpula. Suomen terveydenhuollon rahoitus vie jo nyt noin neljänneksen valtionbudjetista. Myös me terveydenhuollossa työtä tekevät ymmärrämme Suomen taloudellisen tilanteen, eikä se näytä tällä hetkellä erityisen valoisalta. Poliittisen päätöksenteon arvokysymykset kristalloituvat parhaillaan näkyviksi ajankohtaisissa budjeteissa. Prioriteetit ovat selkeästi tällä hetkellä muualla kuin terveydenhuollossa.
Jopa valtiovarainministeriö on todennut menokartoituksessaan, ettei hyvinvointialueiden rahoitusta ole mahdollista supistaa, ellei samanaikaisesti vähennetä alueiden tehtäviä tai velvoitteita. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että käytännössä säästöt kohdistuvat väistämättä henkilöstöön, kun henkilöstömenot ovat ostopalvelut mukaan lukien hyvinvointialueiden ylivoimaisesti suurin kustannustekijä. Tällä hetkellä hallituspuolueet etsivät miljardiluokan lisäsäästöjä valtiontalouden oikaisemiseksi. Näitä säästöjä ei tule kohdistaa terveydenhuoltoon!
Kollegakunnalle on selvää, että keskustelu terveydenhuollon sisällönohjauksesta on vasta aivan alullaan, eikä avauksia, saati päätöksiä ole kovin nopeasti odotettavissa. Niinpä onkin suuri pelko, että mahdolliset säästöt – tai aina kulloisenkin puhujan mukaan joko sopeutukset tai menouran leikkaukset – kohdistuisivat seuraavan vuoden aikana vääjäämättä henkilöstöön. Tämä tuskin tulisi vähentämään julkisen sektorin henkilöstöpakoa.
Lääkäriliitolla on terveydenhuoltoon käytettävästä rahoituksesta selvä kanta: Rahoitusta ei saa vähentää, ja palkkakehitys tulee turvata. Tämäkin työntää meitä kohden arvokeskusteluja – niin julkisten menoerien kesken, kuin terveydenhuollon sisälläkin. Kansallista palvelureformia vasta käynnistellään, hyvistä tavoitteista huolimatta ollaan vielä kaukana käytännön toimista. Koko yhteiskunnan – myös lääkärien – yhteinen intressi on toimiva terveydenhuoltojärjestelmä, jolla on riittävät resurssit – niin talouden kuin henkilöstönkin osalta.
Lääkäriliitto peräänkuuluttaa terveydenhuoltoon yhtä, yhteisesti jaettua visiota, jota kohden määrätietoisesti pyrittäisiin. Tuntuu, että perusterveydenhuollon parantaminen on kyllä tärkeäksi koettu yhteinen tavoite, mutta visio ei ole siinä määrin selkeä, että jokainen tehty päätös veisi meitä sitä kohden.
Perusterveydenhuollon vahvistaminen, omalääkärijärjestelmä ja hoidon jatkuvuuden varmistaminen ovat kiistatta osoittaneet voimansa tieteellisissäkin julkaisuissa. Hoidon jatkuvuuden parantaminen vähentää sekä erikoissairaanhoidon konsultaatioiden että sairaaloiden hoitojaksojen tarvetta. Mikä parasta, se parantaa myös hoidon saatavuutta. Kehotankin päättäjiä tarmokkaaseen hoidon jatkuvuuden mittarointiin saatavuuden ohella. Hoidon jatkuvuuden mittari, COC indeksi, on huomattavan paljon järkevämpi ja kustannusvaikuttavampi kuin vastaanottojen kolmas vapaa aika.
Hallitusohjelman valmistumisen jälkeen erityisesti vientialoihin sidottu lakisääteinen sopimusmalli on keskusteluttanut paljon myös kollegakuntaa. On selvää, että yksityisten alojen suurempien palkkaliukumien johdosta julkisten alojen palkkakehitys jää aiotulla ratkaisulla selkeästi jälkeen viimeistään 10 vuoden aikaperspektiivillä. Myös työsuhteiden pätkiminen ja ketjuttaminen on jo nyt arkipäivää nuorten kohdalla. Tämä ei lisää julkisen terveydenhuollon houkuttelevuutta työnantajana. Ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus puolestaan tulee erittäin todennäköisesti kasvattamaan terveydenhuollon työtaakkaa sairauslomien arviointien pohjalta. Lääkäriliiton viesti on Akavan tavoin: Sopien, ei repien.
Finlands Läkarförbund förstår behovet av reformer, men dessa borde sträva efter att skapa balans snarare än att öka ojämlikheten. Den växande sjukdomsbördan till följd av befolkningens åldrande kommer att avsevärt öka behovet av hälso- och sjukvårdstjänster under detta årtionde, vilket återspeglas i välfärdsområdenas växande behov av finansiering. För att tillgodose detta servicebehov måste välfärdsområdena vara ännu mer attraktiva arbetsgivare. Regeringens propositioner tar oss i motsatt riktning. Lyssna nu på förnuftets röst.
Viime vuonna kiitin kollegoita kestävyydestä koronapandemian puristuksessa. Paineet eivät valitettavasti ole hellittäneet, vaikka tulevatkin nyt toisaalta. Nyt haluan kiittää lääkärikuntaa siitä sitkeästä, neuvokkaasta ja vastuullisesta tavasta, jolla olette ottaneet vastaan suuren järjestelmämuutoksen hyvinvointialueiden aloitettua työnsä.
Lääkäripäivien järjestäminen on kova ponnistus. Haluan suuresti ja ensisijaisesti kiittää Lääkäriliiton toimiston ohella Messukeskuksen henkilökuntaa erinomaisesta työstä. Lämmin kiitos myös ohjelmaryhmän Finska Läkaresällskpetille ja Duodecimille rakentavasta ja innostavasta yhteistyöstä.
Toivon teille kaikille antoisia Lääkäripäiviä! Jag önskar er alla riktigt givande Läkardagarna!