Sote-uudistukseen sisältyvän järjestämislain 17 §:ssä säädetään hyvinvointialueelle palveluita tuottavan yrityksen alihankinnasta. Kyseisen pykälän mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottava yksityinen palveluntuottaja (tyypillisesti lääkäriasema) voi hankkia omaa toimintaansa täydentäviä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja alihankkijalta. Pykälätekstissä ei ole mitenkään rajoitettu näin hankittavan palvelun määrää tai toimintamuotoa. Lain perustelutekstissä on kuitenkin ilmaistu tarkka raja alihankinnan kohteena olevan palvelun määrälle. Alihankkijoilta saisi tuotettavaa palvelua hankkia enimmillään 30–49 %. Tämä maininta on hämmentänyt terveydenhuollon palvelujen niin suurempia kuin pienempiäkin tuottajia.
Suurten terveydenhuollon palveluja tuottavien yritysten, kuten lääkäriasemien, toiminta on organisoitu jo vuosikymmeniä pääosin siten, että niiden puitteissa yrittäjinä toimivat lääkärit ja hammaslääkärit ovat tosiasiallisia palveluntuottajia potilaaseen nähden – eivät siis asemat. Kun terveydenhuollon yritys myisi palvelua hyvinvointialueelle, sen yhteydessä toimivat pienemmät yrittäjät olisivat erilliseen sopimukseen perustuen hyvinvointialueen hankkimaa palvelua tuottaessaan alihankkijoita järjestämislain tarkoittamalla tavalla. Tällaisia alihankkijoita yrityksissä on useita kymmeniä, jopa satoja.
Jotta suuremmat palveluntuottajat pystyisivät ylipäätään tarjoamaan palveluita hyvinvointialueille, tarvitsevat ne itsenäisiä yrittäjiä tähän toimintaan, koska työsuhteisten lääkärien määrä, joita asemilla on, ei siihen riitä. Ilman yrittäjien työpanosta ja myötävaikutusta täydentävää palvelua ei käytännössä pystytä riittävästi toteuttamaan.
Lain perusteluteksteihin lisätyllä prosenttimääräisellä rajalla olisi olennaisesti vaikutusta lain soveltamiseen ja sitä kautta terveydenhuoltoalan yrityksiin ja niiden tiloissa työskentelevien yrittäjien toimintamahdollisuuksiin. Itse lain pykälässä ei ole mitään rajoituksia mainittu, joten sellaisia ei pidä pykälään nähden toissijaisella hallituksen esityksen tekstilläkään säätää. Tarvetta prosenttimääräiselle rajaukselle ei ole myöskään sen takia, että hyvinvointialueelle palveluita tuottava terveydenhuollon yritys vastaa (ja valvoo) järjestämislain 17 §:n mukaan käyttämistään alihankkijoista vastaavalla tavalla kuin omista työntekijöistäänkin. Koska toimintatapa tässä suhteessa ei juuri eroa työsuhteisen lääkärin tai hammaslääkärin toimintaan nähden, ei heidän osuuttaan palvelutuotannosta ole tarpeen rajoittaa. Tarvetta rajoittaa tai ylipäätään säätää siitä, miten nämä palvelut tuotetaan, ei ole.
Kun suurin osa hyvinvointialueelle palveluita myyvän yrityksen yhteydessä toimivista lääkäreistä ja hammaslääkäreistä on yrittäjiä, tarkoittaa tämä sitä, että hyvinvointialueelle palvelua myyvä yritys esim. lääkäriasema ei voisi käyttää heitä täydentävän palvelun tuottamiseen. Perustelujen kohdalla puututtaisiin palveluntarjoajan toimintamuotoon. Yrittäjän osalta on taasen todettava, että voidakseen olla mukana tuottamassa hyvinvointialueen hankkimaa palvelua alihankintana, hän olisi taasen pakotettu muuttamaan toimintamuotonsa työsuhteiseksi, mikäli tämä olisi ylipäätään mahdollista tai pahimmillaan vaihtoehtoisesti joutuisi lopettamaan toimintansa. Perusteluteksti sotii vapaata yrittäjyyttä vastaan. On myös todettava, että yrittäjinä toimivien lääkärien ja hammaslääkärien mahdollisuus tarjota täysin itsenäisesti suoraan palveluja hyvinvointialueelle on vähäistä, joten prosentuaalinen rajaaminen alihankinnan osalta on siltäkin kannalta kyseenlaista.
Järjestämislain 17 §:n perustelujen teksti prosenttimääräisestä rajauksesta ohjaa lain säännöksen tulkintaa rajoittavasti ja määrittelyä voidaan pitää myös perustuslain 18 §:n elinkeinovapautta rajoittavana. Rajaus on myös tarpeeton palveluiden tuottamisen kannalta ja saattaa johtaa siihen, että hyvinvointialueiden mahdollisuus saada väestölle tarpeellisia palveluita lääkäreiltä voisi vaikeutua olennaisesti. Tilanne voisi joillain alueilla johtaa siihen, että palveluja ei olisi riittävästi, tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti tarjolla eikä esim. haja-asutusalueilla ei voitaisi turvata riittävän kattavaa palveluverkkoa. Edellä olevaan viitaten Suomen Lääkäriliitto ja Suomen Hammaslääkäriliitto vaativat lain 17 §:n perustelutekstin muuttamista ja prosenttimääräisen rajauksen poistamista tai asian huomioimista muutoin.
Lue lausunto kokonaisuudessaan: