Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta tehtiin 7.11.2016. Se on kuukaudessa kerännyt yli 40 000 kannatusilmoitusta. Alun perin eutanasialla (euthanatos, hyvä kuolema) on tarkoitettu kuolemaa, johon ei liity kärsimyksiä. Nykykäytännössä eutanasia viittaa lääkärin tarkoituksellisesti suorittamaan potilaan surmaamiseen lääkkeitä antamalla tämän vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä.
Lääkäriliiton valtuuskunta näkee kansalaisaloitteen hyvänä keskustelunavauksena. Elämän lopun hoitoihin ja kuolemaan liittyy luonnollisesti huolta ja pelkoja, mutta saattohoitomahdollisuuksista on kuitenkin puutteellista ja jopa väärää tietoa.
Saattohoito tarkoittaa potilaan hoitoa ja tukea sairauden viime vaiheessa, ennen kuolemaa ja omaiset siinä yhteydessä huomioiden. Saattohoidon lähtökohtana on potilaan etenevä vakava sairaus, johon ei ole tarjolla parantavaa hoitoa tai potilas on kieltäytynyt siitä, ja jäljellä olevan elinajan arvioidaan olevan lyhyt. Saattohoito on osa oireenmukaista eli niin sanottua palliatiivista hoitoa. Oireiden lievittämiseen on monia vaihtoehtoja. Viime kädessä potilas voidaan esimerkiksi nukuttaa. Saattohoito ei kuitenkaan aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla ja hoidon saatavuus vaihtelee.
Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista. Eutanasiakeskustelu koskee monia ihmisenä olemisen ja lääkärin toimimisen peruskysymyksiä ja -arvoja. Vaikka eutanasiatoiveita voi hyvin ymmärtää, eutanasian laillistamiselle Suomessa ei ole riittäviä eettisiä perusteita eikä käytännön tarvetta. Eutanasian salliva lainsäädäntö olisi periaatteellisesti merkittävä arvomuutos. Lääkäreiden tehtävänä on käyttää nykylääketieteen mahdollisuuksia kärsimyksen hoitoon, eikä hoitojärjestelmän puutteita tule korjata eutanasian avulla. Eutanasian sallivissa maissa on nähtävissä, että eutanasia yleistyy yhä useampiin tilanteisiin. Lääkäriliitto pitää ensisijaisena saattohoidon kehittämistä toimivaksi ja riittäväksi siten, että se on yhdenvertaisesti saatavilla kaikille tarvitseville ympäristössä, joka mahdollistaa omaisten läsnäolon.
Lääkäriliiton valtuuskunta toivoo asiallista ja monipuolista keskustelua elämän lopun hyvän hoidon turvaamisesta. Tavoitteena on taata kaikille tarvitseville asuinpaikasta riippumatta laadukas ja kivuton elämän loppuvaiheen hoito.