Kunnioitettu arkkiatri, arvoisa pääministeri, hyvät kollegat, hyvät naiset ja herrat
Vördade arkiater, ärade statsminister, bästä kolleger, mina damer och herrar
Lämpimästi tervetuloa Lääkäripäiville!
Valmistuin lääkäriksi 31 vuotta sitten, keväällä 1993, jolloin Suomi kärvisteli muutamaa vuotta aiemmin alkaneessa lamassa. Suomen bruttokansantuote pieneni kolmessa vuodessa 12 prosenttia ja työttömyysaste nousi 16 prosenttiin. Laman työllisyysvaikutukset koettelivat raskaasti koko yhteiskuntaa. Myös me vastavalmistuneet lääkärit tunsimme sen.
Itse olin työttömänä vain muutaman viikon, mutta puoli vuotta myöhemmin valmistuneet kollegat muistelivat noin puoli vuotta kestäneitä työttömyyden tai vajaatyöllisyyden aikoja vielä viime syksynä 30-vuotiskurssikokouksessamme. Lama oli silloin syvä, mutta siitä toivuttiin suhteellisen nopeasti.
År 1993 spenderade Finland lika mycket pengar på social- och hälsovården i relation till BNP som de övriga nordiska länderna. Under de senaste 30 åren har ökningen uppgått till cirka 2 procentenheter. I euro räknat spenderar vi nu mer än dubbelt så mycket per medborgare som vi gjorde 1993. Trots detta fortsätter avståndet till framför allt Sverige och Norge att öka.
Edellä mainittu huomioiden ei ole aivan yllättävää, että tämän hetken keskusteluilmapiirissä sosiaali- ja terveydenhuolto näyttäytyy korostetusti pelkästään kulueränä – terveyspolitiikasta on tullut talouspolitiikkaa. Kun tänään puhutaan sotesta, puhutaan miltei aina rahasta- tai täsmällisemmin sanottuna rahan puutteesta. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, mitä arvokasta olemme saavuttaneet viime vuosikymmenien suuremmalla taloudellisella resursoinnilla terveydenhuoltoon. Elinajanodotteemme on kasvanut viimeisen 30 vuoden aikana melkein kuudella vuodella. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksia sekä sydän- ja verisuonitauteja osataan hoitaa ja hoidetaan nykyään hyvin eri tavoin kuin 30 vuotta sitten, ja näiden sairauksien merkitys työkyvyttömyyden syynä onkin vähentynyt. Tutkimukseen pohjautuvan hoidon kehityksen ansiosta pystymme auttamaan muitakin hyvin vaikeiden sairauksien kanssa eläviä ihmisiä paremmin kuin 30 vuotta sitten.
Eläessämme pidempään, sairauksia ehtii kuitenkin ilmetä enemmän. Osin voitettujen haasteiden tilalle tulee uusia. Esimerkiksi psyykkinen oireilu on lisääntynyt. Aiemmin nopeasti kuolemaan johtavien sairauksien luonne on muuttunut kroonisiksi, ihminen pysyy hengissä, mutta edellyttää loppuelämän kestävää hoitoa. Osa näistä hoidoista on hinnoiteltu hyvin korkeiksi, lisäten kustannuspainetta edelleen.
Terveys on itseisarvo mutta sillä on myös välinearvoa.
Korkea työllisyysaste ja työpanos edellyttävät terveyttä ja hyvää toimintakykyä paitsi työikäisiltä, myös lapsiltamme, nuoriltamme ja ikäihmisiltä, joiden tuen tarve heijastuu työelämään. Toimintakykyinen seniorikansalainen, joka auttaa työikäisiä lapsiaan esimerkiksi lastenhoidossa tai remonteissa, on valtava resurssi, joka jää kansantalouden tilinpidon mittareiden ulkopuolelle. Terveydellä ja terveydenhuollolla on kaikkinensa erittäin suuri merkitys kansakunnan työ- ja toimintakyvylle. Terveyspalvelut eivät suinkaan ole ainoastaan kulu, vaan myös kannattava investointi.
Precis som nästan allt annat så blir även sjukvården dyrare. Samtidigt har de lättåtkomliga, lågt hängande frukterna redan plockats. För bara 30 år sedan gav en relativt marginell ökning av kostnaderna betydande fördelar. Idag närmar vi oss en platå, där resultat endast kan uppnås med betydligt högre insatser eller kostnader än tidigare – marginalnyttan minskar.
Olemme jo pitkään olleet tilanteessa, jossa ihmisten odotukset, niin kansalaisten kuin terveydenhuollon henkilöstönkin, ylittävät järjestelmän mahdollisuudet. Resurssien lisäämisestä huolimatta tämä kuilu vain kasvaa. Valtioneuvoston vuonna 2022 julkaistussa terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi -raportissa tätä kuvataan osuvasti viheliäiseksi ongelmaksi, jota tuskin voidaan koskaan täysin ratkaista. Meidän täytyy kuitenkin jatkossa oppia elämään paremmin sen kanssa, koska näköpiirissä ei ole sellaista uutta Nokiaa, tai ajankohtaisemmin Novo Nordiskia, jonka myötä meillä olisi automaattisesti varaa kaiken uuden terveysteknologian ja lääketieteen kehityksen soveltamiseen julkisessa terveydenhuollossa.
Vaikka terveydenhuollon kustannuksilla ei ole teoreettista ylärajaa, toimialana terveydenhuolto varmasti ymmärtää kustannuskehityksen taittamisen välttämättömyyden ja kantaa siitä vastuutaan. Lääkäriliitto kantaa kuitenkin edelleen huolta siitä, että nykyinen lainsäädäntö johtaa paniikkijarrutuksiin ja väärissä kohdissa säästämiseen. Pysyviä hyötyjä saadaan tekemällä oikeita asioita oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nykyinen hyvinvointialueiden alijäämien kattamisaikataulu on liian kireä toimivien pitkän aikajänteen säästöjen saavuttamiseen ja pahimmillaan uhkaa hyödyllisiäkin toimintatapoja.
Voidaan kuitenkin todeta, että olipa rahoitusmalli mikä tahansa, tarpeet uhkaavat ylittää käytettävissä olevat resurssit. Tämä ristiriita työntää meitä kohti kansallisia arvokeskusteluja siitä, mitä ja miten priorisoimme. Paine kohdistuu nyt voimakkaana yksittäiseen lääkäriin. Koska asia on vaikea, käytännön työntekijät on jätetty varsin yksin tekemään näitä päätöksiä. Kärjistäen, kun valtio ei priorisoi, priorisointi tapahtuu yksittäisten lääkäreiden ja hoitojonojen kautta.
Valtakunnan tasolla poliitikot ymmärrettävästi kipuilevat eri julkisten menoerien keskinäisistä arvotuksista, kun maailmantilanne tuntuu käyvän yhä monimutkaisemmaksi, epävakaisemmaksi ja epäselväksi. Vaikeassa tilanteessa on entistä tärkeämpää sitoutua pitkäjänteisesti yhtenäiseen linjaan. Poliittisen päätöksenteon legitimiteetin ja kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi poliittisten päättäjien tulisi keskittyä enemmän tavoitteiden määrittelyyn kuin vaikkapa yksittäisen päivystyspisteen henkilöstömäärää koskeviin valintoihin. Roolituksen on oltava selkeä ja sitä on noudatettava.
Priorisointia tarvitaan muuallakin kuin yksittäisten hoitotoimenpiteiden suhteen. Sosiaali- ja terveydenhuollon pitkäjänteinen kehittäminen on ollut haastavaa tällä vuosituhannella paitsi pitkittyneen sote-uudistuksen, myös hajautuneen kuntapohjaisen järjestämisvastuun vuoksi. On korkea aika katsoa eteenpäin ja luoda yhteinen näkemys niistä tavoitteista, joita terveydenhuollolta tulevaisuudessa edellytetään. Meidän pitää pystyä priorisoimaan eri päämäärät ja huolehtia, että niistä pidetään aidosti kiinni. Lääkäriliitto peräänkuuluttaakin terveydenhuoltoon parlamentaarista, yhteisesti jaettua ja ylivaalikautista visiota terveydenhuollon tavoitteista, esimerkiksi puolustusstrategiamme tapaan.
Det vore bra om det allmänna debattklimatet uppmuntrade till att vidta åtgärder och lösa problem, istället för att beskriva dem. Läkarförbundet är särskilt nöjda med att husläkarsystemet inom primärvården och vikten av kontinuitet i vården fick den uppmärksamhet de förtjänade under 2024. Det verkar råda god enighet om detta mål, däremot inte om vilka åtgärder som ska vidtas. Målet kan uppnås på många olika sätt – en husläkare kan vara privat eller offentlig, yrkesutövare eller anställd. Det finns inte bara ett rätt sätt. Man behöver först testa olika sätt för att kunna fastställa vad som fungerar bäst. Det som behövs nu är implementering, inte ideologiska dispyter om genomförandesättet.
Hoidon jatkuvuuden kehittäminen perusterveydenhuollossa ratkaisisi myös osan erikoissairaanhoidon saavutettavuuden ongelmista. Tutkimustieto osoittaa aivan selkeästi, että jatkuvuuden parantuessa lähetteet erikoissairaanhoitoon sekä akuuttivastaanottojen ja sairaalahoidon tarve vähenevät. Satsaus perusterveydenhuoltoon on siis hyvä sijoitus.
Asia, johon niin hyvinvointialueiden virkamiesten, niin keväällä valittavien aluevaltuustojen kuin valtakunnan poliitikkojenkin tulee tarttua tarmokkaasti tänä vuonna, on ikääntyvien ihmisten hoitopaikkojen turvaaminen. Tällä hetkellä päivystyksemme tukkeutuvat, kun erityisesti vanhuspalvelujen piirissä oleville päivystyksiin tuleville potilaille ei löydy jatkohoitopaikkoja. Samaan aikaan hyvinvointialueet suunnittelevat vuodeosastojen ja palveluasumispaikkojen vähentämistä. Hälyttävintä on, että tämä tapahtuu, vaikka vanhusväestön määrän jyrkin nousu on vasta edessä. Yli 80-vuotiaiden määrä tulee puolitoistakertaistumaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Tämän väestön osan palveluihin panostaminen on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallinen arvokysymys, mutta terveydenhuollosta katsellen myös tärkein hoidon patoutumista ja resurssien käytön vääristymistä aiheuttava asia. Päivystystemme toiminnan turvaaminen tapahtuu parhaiten turvaamalla perusterveydenhuollon päiväaikaiset resurssit ja varmistamalla jatkohoitoa tarvitsevien kansalaisten oikea sijoittuminen. Pave Maijanen lauloi aikanaan ”Pidä huolta” -kappaleessa, Muista, että vanhukset ei kuulu vanhainkotiin – tästä voi toki olla perustellusti montaa mieltä, mutta selvää on, etteivät he ainakaan kuulu päivystyksiin odottamaan jatkohoitopaikkaa. Jos haluamme oikeasti pitää huolta vanhuksistamme, asia on korjattava nyt.
Haluan ottaa kantaa myös terveydenhuollon johtamiseen. Lääkäriliitto näkee, että erityisen tärkeää on pystyä ajatuksellisesti ymmärtämään erot toisaalta terveydenhuollon substanssin eli lääketieteellisen johtamisen ja toisaalta hallinnollisen johtamisen, kuten henkilöstö-, talous- ja strategisen johtamisen, välillä. Pitää myös erottaa palvelujen järjestämisen ohjaus palvelutuotannon ohjauksesta, joka on operatiivista toimintaa. Ensimmäinen kuuluu poliittiseen päätöksentekoon, jälkimmäinen tulee jättää asiantuntijoiden ja viranhaltijoiden vastuulle.
Poliittiset puolueet kirjoittavat tällä hetkellä yksityiskohtaisia linjapapereita tiimimallien tai omalääkärimallien yksityiskohdista, kun niiden tulisi keskittyä isoon kuvaan: palveluiden järjestämiseen, priorisoinnin periaatteisiin ja tavoiteasetantaan. Terveydenhuollon kustannusten kasvun ja hyvinvointialueiden rahoituksen valtiolle siirtymisen myötä taipumus mikromanageerata terveydenhuollon arjen käytäntöjä tuntuu laajentuneen hiukan joka taholle, sivuten myös lääkäriprofession asemaa. Ydinkysymys onkin, voiko lääketieteen sisältöohjausta tehdä ilman ymmärrystä lääketieteestä, sen mahdollisuuksista ja rajoitteista. Terveydenhuoltolain pykälä 57:n perusteet ovat täysin ennallaan: nimenomaan vastaavan lääkärin tehtävänä on johtaa ja valvoa yksittäisiä ammattilaisia ja organisaatioita niin, että potilaslain edellyttämät oikeudet hyvään hoitoon toteutuvat. Tämän toteuttamiseksi on elintärkeää, että vastaavan lääkärin ja yksittäisen ammattilaisen välillä on eheä vastuuketju. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastaavalla lääkärillä tulee olla tosiasiallinen mahdollisuus vastata jokaisen organisaatiossa hoidetun potilaan hoitoperusteiden asianmukaisuudesta ja hoidon tasojen valinnasta. Näistä asioista ei voi vastata minkään muun koulutuksen saanut johtaja.
Lääkärikoulutuksen saaneesta on moneksi. Oma urapolkuni lääkärinä on ollut moninainen, kliinisestä lääkärintyöstä tutkijaksi, EMBA-koulutuksen myötä terveydenhuollon arvioinnin ammattilaiseksi, yksikön johtajaksi ja vielä luottamustehtävään Lääkäriliittoon. Vastavalmistuneena lääkärinä en osannut näin monisäikeistä uraa edes nähdä, vaan haaveilin terveyskeskuslääkärin urasta. Käytäntö kuitenkin osoitti, että viihdyn paremmin kapeamman ja syvemmän tiedon parissa. Uran alkuvaiheessa en pelännyt työn paljoutta tai sen haastavuutta, mutta pohdin kuitenkin paljon, osasinko varmasti antaa potilailleni heidän tarvitsemansa parhaan avun. Nuorempana ja vähemmän kokeneena lääkärinä potilaat ja heidän murheensa kyllä kulkeutuvat kotiinkin.
Ajattelen, että nykyisten nuorten kollegojen murheet ovat hyvin samanlaiset: keskiössä on tarve seniorituesta, joka ohjaa, kouluttaa ja auttaa kasvamaan lääkärin vaativaan rooliin sekä hyvästä ja kannustavasta työyhteisöstä, joka kannattelee raskaankin työtaakan alla. Kumpikin näistä on uhattuna nykyisten taloushaasteiden ja tuottavuuden parantamistalkoiden takia.
Aiemmin tänään esitellyt tuoreet tutkimustuloksemme lääkäreiden tekemästä työtuntien määrästä osoittavat, että lääkärit tekevät edelleenkin paljon työtä. Toisin kuin yleinen keskustelu antaa ymmärtää, työviikon pituus on yli yhden työpäivän verran pidempi kuin suomalaisella työväestöllä keskimäärin ja työtunnit ovat hieman vähentyneet verrattuna vuoteen 2012. Sen sijaan, että syyllistämme nuorempia kollegoja osa-aikatyöstä tai työpaikkojen valinnasta paremman elämänhallinnan toiveen mukaan, meidän tulisi keskittyä parantamaan työhyvinvointia, jolla mahdollistamme kollegojen pitkät työurat.
Haluankin kiittää lääkärikuntaa siitä sitkeästä, neuvokkaasta ja vastuullisesta tavasta, jolla olette ottaneet vastaan suuren järjestelmämuutoksen.
Lääkäripäivien järjestäminen on kova ponnistus. Haluan suuresti ja ensisijaisesti kiittää Lääkäriliiton toimiston ohella Messukeskuksen henkilökuntaa erinomaisesta työstä. Lämmin kiitos myös ohjelmaryhmän Finska Läkaresällskpetille ja Duodecimille rakentavasta ja innostavasta yhteistyöstä.
Toivon teille kaikille antoisia Lääkäripäiviä!
Jag önskar er alla riktigt givande Läkardagarna!
Lue tästä myös pääministeri Petteri Orpon puhe Lääkäripäivien avajaisissa 22.1.2025