Uudistuksen vaiheita riittää muisteltavaksi, mutta nykyisellä kierroksella asetettu tavoite: ”Nykyistä yhdenvertaisempi ja parempi palvelujen saatavuus erityisesti perustasolla sekä väestöryhmien välisten terveyserojen vähentäminen” tuntuu edelleen kelpaavan kaikille.
Erilaisia keinoja asian ratkaisemiseen on esitetty. Viimeksi 28.5 Ylen A-studiossa tuotiin selvästi esille, että saatavuuden parantamiseksi terveyskeskuslääkärien määrää tulee nostaa vastaamaan väestön tarpeita. Aiemmin keväällä puolestaan otsikoitiin, että terveyskeskusten lääkärijonot saataisiin kuriin, jos lääkärit saisivat palkkaa potilaskäyntien määrän mukaan. On myös tuotu esiin, että Suomessakin pitäisi siirtyä keskieurooppalaiseen yksittäisten ammatinharjoittajien tuottamaan perusterveydenhuoltoon.
Mikään tehdyistä ehdotuksista ei ole uusi. Suomen perusterveydenhuollon toiminta on hyvin erilaista verrattuna yleiseurooppalaiseen yleislääkärin työhön. Meillä terveyskeskuslääkäri hoitaa potilaita paljon monipuolisemmin, itsenäisemmin ja pidemmälle kuin keskieurooppalainen kollega, jonka luona potilaat käyvät esimerkiksi uusimassa reseptit 1-3 kuukauden välein viiden minuutin pikavastaanotoilla.
Suomessa on määrätietoisesti kehitetty terveyskeskuslääkärin työtä siihen suuntaan, että potilasta ei juoksuteta turhaan, vaan panostetaan hoidon kokonaisvaltaisuuteen ja mietitään myös jo hoidon tarpeen arviota tehdessä, ketä terveydenhuollon ammattilaista potilas sillä hetkellä tarvitsee. Tämä vie aikaa, mutta panostamalla hoidon jatkuvuuteen saadaan tyytyväisempiä potilaita ja parempia hoitotuloksia. Hoidon jatkuvuus on tutkitusti tärkeä terveydenhuollon laatuun, tehokkuuteen, kustannuksiin ja väestön terveyteen myönteisesti vaikuttava tekijä.
Terveyskeskuslääkäri hoitaa normaalin työpäivänsä aikana jopa 40-60 potilaan asioita.
Terveyskeskuslääkäri hoitaa normaalin työpäivänsä aikana jopa 40-60 potilaan asioita, vastaanotolla käyvät ovat vain murto-osa tästä. Työhön kuuluu laboratorio-, kuvantamis- yms. tutkimustulosten tulkitsemista, reseptien uusimista, todistusten ja lähetteiden tekoa, näistä kommunikoimista potilaiden kanssa puhelin- tai etäyhteyksin, hoitajien ja toisten lääkärien konsultointia ja enenevässä määrin potilaiden asioiden hoitoa yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa.
Toiminnan sisältö ratkaisee. Ei ole olemassa esimerkkejä, missä pelkästään käyntejä lisäämällä saataisiin laadukkaampaa hoitoa ja terveyshyötyä.
Vuosien aikana terveyskeskuslääkärin työ on tullut entistä vaativammaksi ja potilaiden kohtaamiseen ja vastaanottoihin käytetty aika on vähentynyt merkittävästi. On ihmetelty, mistä tämä oikein johtuu. Varsinaiset luvut ja syyt niiden takana ovat pysäyttäviä.
Terveyskeskusten lääkärikäyntien vuosittainen määrä on laskenut 10,4 miljoonasta käynnistä 6,6 miljoonaan käyntiin vuosina 2000–2016.
Lääkärivaje ei selitä käyntimäärien laskua, koska se on pienentynyt. Vuonna 2008 vaje oli 11 prosenttia kun vuonna 2017 terveyskeskuslääkärivaje oli enää 4,8 prosenttia tehtävistä. Julkisella sektorilla työskentelevien lääkärien kokonaismäärä on myös kasvanut vuosina 2005-2017. Terveyskeskusten lääkärimäärä on kasvanut vuosina 2005-2017 noin kymmenen prosenttia, sairaaloissa toimivien lääkärien määrä noin 18 prosenttia.
Kuntaliiton 2018 julkaisemasta Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon nettomenojen vertailussa aiempiin vuosiin nähdään vuodesta 2013 tasainen kasvu sosiaalitoimen rahoituksessa joka vuosi ja vuoden 2017 menolisäys edelliseen siellä on ollut 3,0 prosenttia. Terveystoimessa puolestaan erikoissairaanhoidon nettomenojen lisäys vuonna 2017 oli 2,2 prosenttia kun perusterveydenhuollossa negatiivinen – 0,2 prosenttia. Perusterveydenhuollossa rahoitus on ollut vuodesta 2014 alkaen aina negatiivinen!
Rahoituksen kestämätön tilanne näkyy huonona hoitoon pääsynä.
Tämä rahoituksen kestämätön tilanne näkyy huonona hoitoon pääsynä. Hoitoon pääsyyn vaikuttaa myös palvelutarpeen lisääntyminen, väestön ikärakenne ja sairastavuuden kasvu. Perusterveydenhuollon toimintaa on lisäksi kehitetty ihan väärään suuntaan viime vuosina, kun on yritetty epätoivoisesti vastata näihin haasteisiin. Lääkärien työaikaa hukkaantuu myös tietojärjestelmien tehottomuuden vuoksi ja tukitoimintojen vähentäminen on johtanut siihen, että lääkärien käytössä oleva aika potilaiden hoitoon on vähentynyt. Hoidon jatkuvuus on lisäksi heikentynyt.
Terveydenhuollon rahoitus on nyt niin pirstaleista, että sen hallinta ja ohjaus ei ole mahdollista järjestää kokonaisuutena. Jos tekeillä oleva uudistus nyt kaatuu, niin mistä tämä perusterveydenhuollon kipeästi tarvitsema lisärahoitus ilmaantuu? Olen varma, että ei mistään. Terveydenhuollon kustannuksien kasvua on pakko joka tapauksessa hillitä. Mikään taho ei lupaudu tuohon ennen kuin on takeet siitä, että terveydenhuoltomme toimii kokonaisuutena, jota voi seurata ja ohjata tavoitteiden mukaisesti.
Jos tekeillä oleva uudistus kaatuu, mistä perusterveydenhuollon lisärahoitus ilmaantuu?
Tarvitsemme ehdottomasti rakenteellisen uudistuksen lisäksi resurssien vahvistamista. Perusterveydenhuollon resurssipulaa ei helpoteta reseptinkirjoitusoikeuden laajentamisella hoitajille eikä poliittisissa puheissa.
Lääkärin vastaanotolle on päästävä, kun on sen tarve. Tämä vaatii lisää osaavaa ja motivoinutta henkilöstöä ja uusien teknologisten ratkaisujen hyödyntämistä. Nämä yhdistettynä palveluiden uudistamiseen auttavat saamaan aikaiseksi vaikuttavaa kansanterveystyötä, missä päätavoitteena ovat hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä sairauksien ennaltaehkäisy.