”Syövän ehkäisy tuli minulle kalliiksi kertoi rintasyöpägeeniä kantava sairaanhoitaja ” (Helsingin Sanomat 12.2.02017). Kirjoittajan puolentoista viikon pituista sairausajan palkkaansa ei oltu maksettu. Hän koki, että asiassa oli menetelty väärin ja kohtuuttomasti. Artikkeli herätti vilkasta keskustelua myös meidän lääkäreiden parissa. Osa keskustelijoista yhtyi näkemykseen kohtuuttomasta menettelystä.
Kaikki olemme varmasti täysin samaa mieltä siitä, että suuren leikkauksen jälkeen ei ole työkykyinen. Tämä osa on medisiinaa, jonka ymmärrämme. Aivan toinen asia on se, kenen tulisi maksaa korvausta menetetystä työpanoksesta. Helpompi esimerkki on kauneuskirurgia, silloin ei oikeutta palkkaan ole. Terveen ihmisen riski on vaikeampi asia. Riski ei ole sama asia kuin sairaus.
Leikkaus aiheuttaa myös kustannuksia, kenen ne pitäisi maksaa, meidän kaikkien yhdessä vai yksilön itsensä? Millä riskitasolla olisi oikeutettu leikkaukseen julkisella puolella ja milloin pitäisi hakeutua yksityiselle puolelle? Tuleeko jatkossa vakuutustuotteita tällaisten tilanteiden varalle?
Leikkaus ei aina mene toivotusti, vaan tulee komplikaatioita, ja aivan toisenlaisen riski realisoituu. Tällöin kustannukset, sekä itse leikkauksen että sen jälkeisen työstä poissaolon aiheuttamat, nousevat entisestään. Inhimillisen kärsimyksen hintalappu on mahdoton arvottaa. Osasiko geenin kantaja pohtia näitä asioita etukäteen leikkauspäätöstä harkitessaan? Ja ketä syytetään mahdollisessa komplikaatiotapauksessa?
Mikä on se riskin määrä, jolloin ajankohtaisesti terve ihminen pitäisi leikata vain olemassa olevan riskin takia? Onko se 50, 70 vaiko 90 prosentin todennäköisyys sairastua? Kuka sen määrittelee? Huolestunut kansalainen itse - toivottavasti ei! Mieluummin lääkäri yhteisymmärryksessä potilaan kanssa ja aina tapauskohtaisesti.
Ammatillinen autonomia ei ehkä jatkossa ole itsestäänselvyys. Se, mitä julkisessa terveydenhuollossa tehdään tai ei tehdä, lienee tulevaisuudessa yhä enemmän PALKO:n, terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston, määrittelemä. Mutta me lääkärit haluamme olla tässä keskustelussa aktiivisesti mukana. Lääkäriliiton tärkeä toiminta-alue on terveyspolitiikka, eli liitto vaikuttaa siihen toimintaympäristöön, jossa me toimimme. Yksittäinen lääkäri ei lainlaatijan kanssa keskusteluihin pääse. Liiton työstä hyötyvät kaikki, myös ne, jotka eivät kuulu liittoon. Vain vahvana ja yhtenäisenä liittona meitä kuunnellaan. Silloin voimme ottaa kantaa esimerkiksi edellä mainitun kaltaiseen arvokeskusteluun, sekä potilaan parhaan että lääkärin ammatinharjoittamisen näkökulmasta.