Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma käynnistettiin sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa lokakuun puolessavälissä Antti Rinteen hallitusohjelman pohjalta. Siinä on linjaus 1000 uudesta yleislääkäristä, ja vastaava linjaus löytyy myös Lääkäriliiton esiin nostamista tavoitteista. Terveyskeskusten lääkärimäärän lisäämisessä keskeistä on terveyskeskustyön saaminen entistä houkuttelevammaksi, jotta tämä uravaihtoehto vetäisi puoleensa entistä enemmän lääkäreitä, myös nuoria lääkäreitä. Lääkäreitä kaikkiaan koulutetaan kuitenkin jo yli tarpeen.
Lääkärien hyvät työolot heijastuvat potilaalle sujuvana hoitona ja toimivana palveluna
Terveyskeskustyön houkuttelevuus liittyy työkuormituksen kohtuullisuuteen, mahdollisuuteen oman työn hallintaan, hyviin täydennyskoulutusmahdollisuuksiin, toimivaan yhteistyöhön ja työnjakoon eri ammattiryhmien välillä sekä tietojärjestelmien toimivuuteen. Hyviä esimerkkejä toimivista terveyskeskuksista onkin eri puolilla maata, ja näihin työpaikkoihin voi olla tarjolla lääkäreitä jonoksi asti. Hyvät työolot heijastuvat myös potilaalle sujuvana hoitona ja toimivana palveluna. Tavoitteena perusterveydenhuollossa ovat pitkät hoitosuhteet potilaisiin, mikä tuo työhön mielekkyyttä ja hoitoon laatua sekä jatkuvuutta.
Ohjaus ja tuki tärkeää nuorille lääkäreille
Nuorille lääkäreille on erityisen tärkeää, että he saavat tarvittaessa seniorilääkärien tukea uransa alkutaipaleella. Tämä edellyttää toimivia konsultaatiomahdollisuuksia ja nuorten lääkäreiden ohjausta – sekä senioreille riittävästi aikaa tähän. Käytännössä jokainen nuori lääkäri työskentelee vähintään yhdeksän kuukautta terveyskeskuksessa osana erikoistumispolkuaan. Nuorten lääkäreiden ohjaus ja tuki ovat avainasemassa siinä, millaisen käsityksen ja kokemuksen he saavat tässä vaiheessa terveyskeskustyöstä, myös tulevan uravalintansa kannalta. Mahdollisuus osallistua oman työn kehittämiseen ja joillekin myös puitteet tehdä tieteellistä tutkimusta kliinisen perustyön rinnalla voivat osaltaan lisätä työn mielekkyyttä ja imua. Kaikki edellä todettu edellyttää toteutuakseen hyvää johtamista ja riittäviä voimavaroja.
Haasteena lääkärien muuttamiselle haja-asutusalueen pieniin kuntiin voi toisinaan olla se, että heidän puolisoidensa saattaa olla haasteellista löytää työtä pieniltä paikkakunnilta. Perheellisille puolestaan lasten monipuoliset harrastusmahdollisuudet voivat olla tärkeä asia. Myös pitkät matkat muun perheen tai suvun luo – mukaan lukien vaikka omat tukea tarvitsevat ikääntyneet vanhemmat – voivat muodostua esteeksi asettua pysyvämmin pienelle paikkakunnalle, kauas kotiseudulta.
Mistä lisälääkärit löytyvät?
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) sopi jo vuonna 2012 yliopistojen kanssa lääkärikoulutuksen asteittaisesta lisäämisestä, minkä jälkeen sisäänottomääriä on nostettu silloisesta noin 600:sta opiskelijasta niin, että vuosina 2016-2019 lääkärikoulutukseen on valittu vuosittain noin 750 opiskelijaa. Ensimmäiset ennätyssuuret vuosikurssit ovat siten nyt noin puolivälissä kuusivuotisia opintojaan.
Lisäksi suomalaisia nuoria opiskelee nopeasti moninkertaiseksi kasvanut määrä lääketieteellisissä tiedekunnissa mm. Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Romaniassa. Kelan opintotukea ulkomaille lääketieteen opintoihin sai lukuvuonna 2018-2019 yhteensä jo 1120 suomalaista opiskelijaa. Heistä ylivoimainen enemmistö tulee kyselytutkimusten perusteella palaamaan valmistuttuaan Suomeen töihin ja erikoistumaan. Tämä on huomioitava jatkossa suomalaisia tutkintotavoitteita asetettaessa.
Lähivuosina, 2020-luvulla, suomalaisille työmarkkinoille tulee siten vuosittain jo nykyisillä koulutusmäärillä merkittävästi enemmän lääkäreitä (noin 900) kuin heitä sieltä poistuu (pääosin eläkkeelle, noin 500-600 vuosittain). Varovaisestikin arvioiden lisäys on nettomääräisesti 150-350 lääkäriä joka vuosi.
Tavoiteltu 1000 lääkärin lisäys terveyskeskuksiin on saavutettavissa muutamien vuosien aikana jo nykyisillä koulutusmäärillä
Tavoiteltu 1000 lääkärin lisäys terveyskeskuksiin on saavutettavissa muutamien vuosien aikana jo nykyisillä koulutusmäärillä, mikäli edes kohtalainen osa valmistuvista nuorista lääkäreistä valitsee uran terveyskeskuksessa ja lähtee erikoistumaan yleislääketieteeseen. Lisäksi hyvin toimivat terveyskeskukset epäilemättä houkuttelisivat myös kokeneita yleislääkäreitä terveydenhuollon muilta sektoreilta. Laadukas perusterveydenhuolto tarvitsee nimenomaan yleislääketieteen erikoislääkäreitä, jotka ovat sitoutuneet ja motivoituneet antoisaan ja monipuoliseen terveyskeskuslääkärin työhön ja valinneet sen elämänurakseen.
Lääkärien kouluttaminen on kallista ja edellyttää huomattavia henkilöstöresursseja sekä infrastruktuuria. Koulutusmäärien viimeaikaiset nostot yhdessä yliopistojen rahoitusleikkausten kanssa aiheuttavat jo nyt huolta liian suuriksi paisuneista opetusryhmistä, mihin kiinnitti huomiota myös Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) vuonna 2018 julkaistussa arvioinnissaan. Sisäänottojen kasvattaminen vielä nykyisestä, kuten OKM on hiljan esittänyt, edellyttäisi merkittäviä lisäpanostuksia henkilöstöön ja opetustiloihin. Nykyisessä taloustilanteessa tämä ei liene mahdollista. Lääkäriksi ei opita luennoilla vaan ohjatuissa pienryhmissä, joissa harjaannutaan mm. potilaiden tutkimiseen ja toimenpiteiden tekemiseen. Suuret ryhmäkoot tarkoittavat myös sitä, että jo ennestään rajallisen määrän opetuspotilaita kohtaa ja tutkii yhä useampi opiskelija. Erikoislääkärikoulutusta kehitetään parhaillaan voimakkaasti, ja siihenkin tarvitaan lisäresursseja – jo nykyisillä koulutusmäärillä.
Lääkärit lääkärin töihin
Julkisen talouden kantokyky on jo nyt koetuksella, eikä terveydenhuollon henkilöstöresurssien merkittävä paisuttaminen tulevina vuosina ole käytännössä mahdollista. Lääkäreiden koulutuksen lisääminen edellyttäisi myös muiden ammattilaisten koulutuksen määrän merkittävää lisäämistä. Väestön kasvavaan hoidontarpeeseen onkin vastattava mm. uutta teknologiaa ja moderneja toimintatapoja hyödyntämällä, mukaan lukien eri ammattiryhmien mielekäs työnjako. Tällä hetkellä merkittävä osa lääkärien työpanoksesta kuluu tehtäviin, jotka eivät edellytä lääkärikoulutusta – kuten toimenpiteiden valmistelu, erilainen tilastointi ja jopa kirjeiden tulostus ja postitus. Lääkärien tulee voida keskittyä lääkärin koulutusta vaativiin töihin.
Terveyskeskuslääkärin työnkuvan kehittämisen lisäksi erikoislääkärikoulutusta, etenkin yleislääketieteen erikoistumiskoulutusta, on lisättävä ja kehitettävä.
Lääkäreitä siis tulevina vuosina riittää, ja jo nykyisiä koulutusmääriä voidaan pitää huomattavan ylimitoitettuina, kun huomioidaan nopeasti lisääntynyt ulkomailla opiskelu ja talouden realiteetit. Tässä tilanteessa avainkysymys on, miten lääketieteen perus- ja erikoistumiskoulutuksen laatu voidaan jatkossakin taata sekä toisaalta miten yhä suurempi osa etenkin nuorista lääkäreistä saadaan kiinnostumaan urasta perusterveydenhuollossa. Jälkimmäinen on kansainvälisesti tunnistettu haaste eikä ratkea lisää lääketieteen lisensiaatteja kouluttamalla. Terveyskeskuslääkärin työnkuvan kehittämisen lisäksi erikoislääkärikoulutusta, etenkin yleislääketieteen erikoistumiskoulutusta, on lisättävä ja kehitettävä. Tämä onkin yliopistoissa saatettu jo vahvasti alulle.