Pandemialla on ollut vaikutuksensa niin työhön kuin vapaa-aikaan, kun monet harrastuksetkin ovat pakon edessä jääneet tauolle. Sosiaaliset kontaktit ovat harventuneet – tai ainakin siirtyneet pitkälti virtuaalimaailmaan. Uusien tuttavuuksien solmiminen on ollut erityisen vähäistä.
Monia myönteisiäkin asioita voi toki tapahtuneessa kehityksessä nähdä. Työrintamalla monet omaksutut kokous- ja muut työskentelykäytännöt ovat varmasti tulleet jäädäkseen, kun etänä voi onnistuneesti hoitaa lukuisia asioita kokouksista ja opinnoista aina osaan potilaskontakteja. Aikaa, energiaa ja ympäristöäkin säästyy, kun tarpeeton matkustelu ja liikkuminen on vähentynyt. Pitkään erilaisissa strategioissa tavoiteltu digiloikka tuli todeksi vauhdilla, pyytämättä ja yllätyksenä. Ja monenlaista turhaa ”häsäämistä” on varmasti jäänyt pois, kun elämä on pelkistynyt.
On selvää, että tästedes osaamme arvostaa entistäkin enemmän fyysisiä tapaamisia ja kokoontumisia. Niiltä epäilemättä myös vaaditaan jatkossa enemmän, niin työssä kuin vapaa-ajalla. Kohtaamisiin voi tulla intensiivisyyttä ja parempaa suunnitelmallisuutta, kun on huomattu, että ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Fyysinen läsnäolo on kuitenkin välttämätöntä myös menestyksekkään etätyöskentelyn ja yhteydenpidon pohjan luomiseksi, etenkin uusien ihmisten kanssa. Eikä monia potilasryhmiä koskaan voida ainakaan parhaalla mahdollisella tavalla hoitaa ilman lähikohtaamista, osaa ei lainkaan.
Lääkäriksi ei voi kasvaa läppärin edessä.
Lääketieteen opinnoistakin siirtyi valtaosa kertaheitolla digimaailmaan viime keväänä muutamassa viikossa varsin menestyksekkäästi, kiitos tiedekuntiemme superopettajien. Kliinisten opintojen toteuttamiseen lähiopetuksena on rajoitusaikanakin kuitenkin tiedekunnissa ansiokkaasti panostettu, koska lääkäriksi ei voi kasvaa läppärin edessä. Lääkäriksi kasvamiseen kuuluu kuitenkin vielä paljon muuta – hiljaisen tiedon siirtymistä ja ammattiin sekä kollegakunnan jäseneksi kasvamista, minkä on nyt ollut vaikea toteutua yhdessäolon puuttuessa. Rivien välejä on jäänyt välittymättä.
Tutustuminen ja kohtaamiset kurssibileissä ja spekseissä sekä vaikkapa järjestötoiminnassa ja muissa normaalin ajan riennoissa ovat kärsineet pahasti sinänsä välttämättömistä rajoituksista. Erityinen huoli onkin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista, jotka ovat siirtyneet tutusta ja turvallisesta lukiosta uuteen ympäristöön, yliopistoon – monet myös toiselle paikkakunnalle. Istuminen kotona päätteen äärellä on jättänyt monet vaille kunnon sukeltamista uuteen, ainutlaatuiseen aikakauteen elämässä, ja myös vaille täysipainoista kokemusta sulautumisesta ammattikuntaamme. Toiset opiskelijat ovat sopeutuneet etämaailmaan paremmin, mutta kaikki eivät – ja ongelmia kohdanneet eivät välttämättä pidä itsestään meteliä. Heidät on löydettävä, ja heitä on tuettava.
Nuori Kollega, Sinä olet yksi meistä ja kuulut joukkoon!
Koronan koettelemaa lääketieteen maailmaan kasvamista, opintojen menestyksekkään edistymisen ohella, on kurottava umpeen aktiivisella kollegiaalisuudella. Tässä ovatkin esimerkiksi kandiseurat eri puolilla maata tehneet ensiarvoisen tärkeää työtä kuluneena vuonna – siitä heille suuri kiitos ja kunnia. Lukuisissa kontakteissani opiskelija-aktiiveihin eri puolille maata viime kuukausina edellä kuvattu huoli ja siihen vastaaminen ovat nousseet vahvasti esiin.
Jatketaan yhteen hiileen puhaltamisen tiellä!
Kun turvalliset ja tehokkaat rokotteet ovat pian ulottuvillamme, onkin syytä laajalla rintamalla paikata vahvalla yhteistyöllä sitä, mitä korona on tänä vuonna kurittanut. Nyt kysytään kollegiaalisuutta – ja se näyttääkin nousevan esiin entistä vahvempana välittämisenä ja toisen tukemisena. Kutsu koskee kaikkia kollegaikäpolvia. Tästä hyötyy viime kädessä tämän päivän ja tulevaisuuden potilas. Jatketaan siis kaikki tällä yhteen hiileen puhaltamisen tiellä – ja olkoon tuleva vuosi taas nykyistä normaalimpi niissä asioissa, joissa ”perinteinen malli” toimii kiistatta virtuaalielämää paremmin.
Rauhallista ja välittävää joulunaikaa kaikille!
Rauhallista ja välittävää joulunaikaa kaikille! Muistetaan tänä jouluna erityisesti heitä, jotka tahtomattaan ovat yksin ja eristyksissä. Jouluilon voi tuoda yksikin ystävällinen ja ehkä odottamatonkin yhteydenotto, ja tämä voi kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Kevätaurinkohan odottaa meitä jo kulman takana – rokotteiden kera! Päivä on jo tänään kukonaskeleen pidempi kuin eilen.
Sami Heistaro
Koulutuspäällikkö
Suomen Lääkäriliitto