Eutanasia-aloitetta voi tervehtiä ilolla siinä mielessä, että sen seurauksena voi toivoa perusteellista keskustelua eutanasian kokonaisuudesta. Aikaisemmat avoimet ’peukutukset’ puolesta ja vastaan eivät avaa asian kompleksisuutta.
Julkisuudessa asia esitetään usein niin, että yksittäisellä ihmisellä on sietämätön kärsimys ja kysytään, miksei lääkäri ole valmis auttamaan. Lääkäri on kyllä valmis auttamaan, mutta ensin on kiinnitettävä huomio kuoleman edessä tapahtuvan hyvän hoidon takaamiseen ajasta ja paikasta riippumatta.
Terminaalinen sedaatio tunnetaan huonosti, sen saatavuus ei ole lainkaan riittävää ja osin se ymmärretään eutanasiana. Moni puhuu passiivisesta eutanasiasta, kun osana normaalia hyvää hoitoa ennen kuolemaa päädytään ravitsemus- ja nestehoidon lopettamiseen ja siirrytään oireenmukaiseen kärsimyksen hoitoon ja annetaan kuoleman tulla luonnollista kulkuaan.
Kuolemaan liittyen meillä lääkäreilläkin on ongelmia yksiselitteisten käsitteiden löytämisessä ja maallikoille terminologia on ymmärrettävästi vielä tuntemattomampaa. Missä määrin kansalaisten gallupeissa esittämä hyväksyntä eutanasialle kumpuaa tietämättömyydestä hyvästä saattohoidosta tai epäluottamuksesta sen saatavuuteen? Varmasti kansalaisetkin toivovat ensisijaisesti hyvää hoitoa kuoleman edessä.
Saattohoitolääkäritkin puhuvat hyvän saattohoidon edellytysten turvaamisesta. Ennen kuin eutanasiasta lailla säädetään, meillä tulisi olla vahva kannatus sille myös niiden joukossa, jotka ovat lähimpänä kuolevaa potilasta.
Lääkäreiden suhtautuminen eutanasiaan on muuttunut suopeammaksi ajan myötä. Se on ymmärrettävää ja Lääkäriliiton on syytä seurata muutoksen perusteita ja määrää säännöllisesti. Professiomme kannan on muodostanut Lääkäriliiton eettinen neuvottelukunta, joka on viimeksi käsitellyt asiaa viime keväänä. Eutanasiassa lääkärillä on arvo- ja velvoiteristiriita. Toisaalta meidän tulee suojella elämää ja toisaalta lievittää kärsimystä.
On eetoksemme vastaista hoitaa kärsimystä eutanasialla, jos meillä on perusteltu näkemys, että kärsimystä voidaan hoitaa nykyistä paremmin. Kokemuksesta myös tiedämme, että sinällään jalot puheet eutanasian ehtojen tiukkuudesta höllentyvät lain tultua voimaan. Kalteva pinta on empiirisesti totta. Belgiassa eutanasia suoritettiin 24-v naiselle masennuksen vuoksi.
On myös kysyttävä, onko välttämätöntä medikalisoida tilanne lääkärin velvollisuudeksi? Eikö avustettu itsemurha kuuluisi mahdollistaa lainsäädännöllisesti ennen kuin alamme vaatia virkatoimeen sisältyvää velvollisuutta hoitaa kärsimystä kuolemalla?
On tarpeen keskustella eutanasian edellytyksistä ja ymmärtää myös yhteiskunnallisesti, että sen myötä hyväksymme kaltevan pinnan myötä tulevat ratkaisut. Tässä vaiheessa on syytä edetä askeltaen: hoidetaan ensin saattohoito kuntoon. Jos se ei riitä, on syytä avata keskustelu avustetusta itsemurhasta. Vasta sen jälkeen voi olla perusteltua pohtia eutanasian toteutuksen eettisiä, yhteiskunnallisia ja hoidollisia merkityksiä.