Turun Lääketiedepäivillä 2017 oli professori Anu Kantele tieteellisessä symposiumissa pitämässä luentoa aiheesta ”Päättyykö antibioottien menestyskulku?” Tuolloin kuulin ensi kerran mahdollisuudesta päästä e.coli rokotetutkimuksen koehenkilönä Beniniin. Ajatus kyllä kiehtoi, mutta rohkeutta ei tuolloin ollut vielä riittävästi.
Turun Sanomien toimittaja oli matkalla loppuvuodesta 2018 ja teki hyvän jutun ”ripulireissusta”. Tutkailin aihetta lisää ja matkakuume nousi. Päätös lähtemisestä piti tehdä rivakasti, sillä viimeiset tutkimusmatkat tehtiin helmikuussa 2019. Itse osallistuin toiseksi viimeisen ryhmän mukana matkalle.
Benin on yksi maailman köyhimmistä maista, vaikka se onkin kehittynyt viime vuosina paljon. Lentokenttiä on kuusi, mutta vain yksi on päällystetty. Bruttokansantuote on 1700 dollaria per asukas, Suomen 27 kertaa suurempi.
Maaseudulla näkyi köyhyyttä, mutta jokainen yritti ansaita elantonsa jotenkin. Teiden varsilla oli myyjiä - hedelmiä, saviruukkuja, polttopuita - tai pop-up bensamyymälöitä eli lasipulloissa myytiin polttoainetta. Mopo oli yleinen kulkuväline, sen päällä kulki koko perhe, vauva äidin selässä liinassa, turvaistuimia tai kypäriä ei näkynyt.
Alakoulu on kaikille pakollinen ja ilmainen. Silti kaikki lapset eivät koulua käy. Näin purkutyömaalla, miten isä kahden alle kymmenvuotiaan lapsensa kanssa irrotti sementtilohkareista käytettyjä betonirautoja. Metalli on arvokasta. Kovassa helteessä kilkuttelivat lapsetkin omilla lekoillaan betonimurikoita.
Hotellimme vieressä oli kalastajakylä, jonka asukkaat tekivät tarpeensa kyykyssä istuen rantahietikolle. Kompostikäymälä on toki hyvä keksintö. Kalastajilla ei vaan ole rahaa sellaiseen investoida, ja ehkäpä ei myöskään ymmärrystä sen hyödyistä.
Beninin lapsikuolleisuus on 50-kertainen Suomeen verrattuna.
Sähkökatkot olivat tavallisia, joten kylmäketju katkesi. Kuuma ja kostea on otollinen bakteereille. Lähes koko ryhmämme sairastikin ainakin yhden vatsataudin, moni useamman ja melko kipeitäkin ryhmäläisiä oli. Meillä oli turvalliset oltavat: suomalainen lääkäri-koordinaattori oli puhelimen napinpainalluksen päässä ja hän riensi hotelliin auttamaan sairastuneita. Malaria ja ripuli voivat olla kohtalokkaita sairauksia. Beninin lapsikuolleisuus on 50-kertainen Suomeen verrattuna.
Matkalla näin elämän moninaisuutta, jotain tuttua ja paljon vierasta. Hienoja taideteoksia afrikkalaisen museon kokoelmissa, upeaa luontoa Unescon biodiversiteettialueella Mono-joen suistossa ja mangrovemetsiköissä, voodoo-papin tuokio torilla, rumpuja, rytmejä, kalastajia verkkoja vetämässä. Banaani- ja mangopuita, upeaa hiekkarantaa silmänkantamattomiin, aaltojen pauhua, lämpöä ja valoa.
Grand Popon kylässä on suomalais-beniniläinen kulttuuri-instituutti Villa Karo. Sen perustaja Juha Vakkuri oli tervetuloillallisellamme. Hän kehotti meitä matkalaisia pohtimaan, miten matka muuttaa meitä ihmisinä. Ei kannata matkustaa tuhansien kilometrien päähän ja tulla aivan samanlaisena takaisin.
Minkäänlaista organisoitua jätehuoltoa ei maassa ole. Roskat heitetään pois, tien varret olivat täynnä muoviroskaa. Hotellin roskat kerättiin hiekkarannalle isoon kuoppaan, jossa ne aika ajoin poltettiin. Jätteet sekä puhtaan veden puute saivat minut arvostamaan Suomen olosuhteita. Jätehuollosta meillä olisi heille paljon tietoa annettavana.
Nykyisen Beninin alueella on ollut ihmisasutusta kivikaudelta lähtien. Tapaamani beniniläiset olivat tyytyväisiä omaan elämäänsä. Paikallinen oppaamme osasi jo jonkin verran suomea. Hänen vakiolauseensa oli ”ei mitään hätää”.
Toivon muuttuneeni matkan ansioista ekologisesti tiedostavammaksi.
Länsimainen tavarakulttuuri ja kulutushurma eivät ole asioita, joita beniniläisten kannattaisi meiltä oppia. Meidän suomalaisten ekologinen jalanjälki on nelinkertainen verrattuna Beniniin. Itse toivon muuttuneeni matkan ansioista ekologisesti tiedostavammaksi. Toivottavasti myös optimistinen asenne asioiden järjestymisestä tarttui mukaan.