Suun terveydenhuollon palvelut tuotetaan moniammatillisesti tiimityönä, kuten muussakin terveydenhuollossa. Jo yli puoli vuosisataa käytäntönä on ollut perinteinen tiivis työparityöskentely, jonka osapuolina ovat hammaslääkäri ja hammashoitaja. Suun terveydenhuollon työntekijöistä laillistettuja ovat erikoishammaslääkäreiden ja hammaslääkäreiden lisäksi suuhygienistit ja hammasteknikot. Hammashoitajat ovat lähihoitajia, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa suunhoidon osaamisalalla. Lähihoitaja on suojattu ammattinimike. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan Suomessa oli vuonna 2018 noin 6 000 alle 69-vuotiasta hammaslääkäriä. Heistä oli erikoishammaslääkäreitä noin 800. Erikoishammaslääkäreiden osuus on vain 13 prosenttia koko hammaslääkärikunnasta.

Toimivalla tiimityöllä ja työnjaolla voidaan parantaa hoidon saatavuutta, vähentää kustannuksia ja lisätä kaikkien ammattiryhmien työn mielekkyyttä sekä samalla edistää työhyvinvointia. Oikeanlaisessa työnjaossa eri ammattilaisten osaaminen kohdennetaan potilaiden parhaaksi. Keskeistä on potilaan hyvinvointi, potilasturvallisuus ja hoidon korkea laatu.

Työnjaon on pohjauduttava voimassaoleviin säädöksiin ja ohjeisiin. Laki ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta estä terveydenhuollon ammattihenkilöitä koulutuksensa, kokemuksensa ja ammattitaitonsa mukaisesti toimimasta toistensa tehtävissä silloin, kun se on perusteltua työjärjestelyjen ja terveyspalvelujen tuottamisen kannalta. On kuitenkin eettisesti ongelmallista, jos työnjakoa sovelletaan virheellisesti siten, että potilasta tutkii tai hoitaa joku muu ammattihenkilö tilanteessa, joka edellyttäisi hammaslääkärin osaamista.

Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa joustavat ratkaisut, ei kaikkea työtä voi jakaa. Selkeä esimerkki on hammaslääkärien tehtäväksi määrätyt potilaan tutkimus, diagnoosin teko ja näihin perustuva hoitosuunnitelma. Hammaslääkäreillä on myös lääkkeenmääräämisoikeus ja läheteoikeus röntgentutkimukseen. Suuhygienisteillä puolestaan on rajattu, suppea, heidän omaan toimintaansa liittyvä lääkkeenmääräämisoikeus.

Asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011) määrittelee, että alle 18-vuotiaiden oppilaiden suun määräaikaistarkastuksen tekee hammaslääkäri, suuhygienisti tai täydennyskoulutuksen saanut hammashoitaja. Koululaisten suun terveystarkastuksiin pitää aina sisältyä myös hammaslääkärin tutkimuksia, joita kohdennetaan tarpeen mukaan. Lasten suun tarkastaminen ja tutkiminen oikea-aikaisesti edellyttää riittävää osaamista esimerkiksi purennan kehityksestä. On pystyttävä huomioimaan kaikki lapsen kehitykseen ja suun terveyteen vaikuttavat yksilölliset ja ikäryhmän mukaiset tekijät. Kunnissa tai terveyskeskuksissa on haastavaa tehdä hyvin toimiva ja yksilöllisen vaihtelun riittävästi huomioiva tarkastus- ja tutkimussuunnitelma lasten ja nuorten ikäluokille. Sekä tarkastusvälejä että tarkastuksiin/tutkimuksiin liittyvää työnjakoa on syytä arvioida aika ajoin ja tarvittaessa päivittää.

Potilaan tilanteen niin edellyttäessä hammaslääkärin on konsultoitava lääkäriä ja tarvittaessa lähetettävä potilas hoitoon suusairauksien poliklinikalle tai erikoishammaslääkärin tutkimukseen ja hoitoon. Suun terveydenhuollon erikoistason palveluita ei ole riittävästi eikä tasaisesti ja kattavasti tarjolla eri puolilla maata. Sote-uudistuksessa haetaan ratkaisua hoidon porrastuksen puutteisiin. Ennen kuin toimiva porrastus ja selkeät lähettämiskanavat ovat olemassa, hammaslääkärille on haaste – myös eettisesti – ratkaista missä ja millaisin hoitokustannuksin potilas saa tarvitsemaansa erikoishammashoitoa ja kuka sen hänelle antaa.

LISÄTIETOJA
https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/tyoelama/toimiva-tyonjako-suun-terveydenhuollossa#.Xq6oOb9S9-U