Tässä artikkelissa käydään läpi potilaslain keskeiset periaatteet. Muuta aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä käsitellään toisaalla tässä kirjassa.

Keskustelu ihmisoikeuksista on ollut keskeisenä eettisenä lähtökohtana kansainvälisille sopimuksille potilaan oikeuksista. Monissa kansallisissa laeissa ja kansainvälisissä sopimuksissa on kansalaisten oikeuksista säännöksiä, jotka myös terveydenhuollossa on otettava huomioon. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja perustuslain säännökset ovat perustana terveydenhuollon varsin yksityiskohtaisille säädöksille. Perustuslain (731/1999) 19 § asettaa julkiselle vallalle velvollisuuden turvata laissa tarkemmin määritellyllä tavalla jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä.

Suomessa säädettiin ensimmäisenä Euroopassa potilaan oikeuksia koskeva laki (785/1992). Sittemmin potilaan oikeuksia on vahvistettu monissa maissa sekä myös kansainvälisin sopimuksin. Suomen Lääkäriliiton aloitteesta Maailman lääkäriliitto WMA uudisti potilaiden oikeuksia koskevan Lissabonin julistuksen vuonna 1995. Siihen on nyt kirjattu samat keskeiset periaatteet kuin potilaslaissa. Lääkärien ammattikunta on ollut mukana vahvistamassa potilaiden oikeuksia, koska potilaiden aseman vahvistamisen on nähty parantavan hoidon vaikuttavuutta ja siihen sitoutumista.

Potilaslakiin kirjatut potilaan oikeudet muodostavat potilas–lääkärisuhteen ytimen. Nämä oikeudet velvoittavat lääkäriä toimimaan niin, että oikeudet toteutuvat. Potilas–lääkärisuhde on erityinen: siinä lääkäri on lääketieteen ja potilas oman elämänsä asiantuntija. Potilas tarvitsee lääkäriltään tukea ja ymmärrettävää tietoa, jotta hänen on mahdollista osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Keskustelussa on huomioitava lääketieteellisten perustelujen lisäksi potilaan omat arvot, jotka vain hän voi tuoda mukaan siihen keskusteluun, jossa päätetään hänen arkeansa koskevista asioista.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden joukossa lääkärillä ja hammaslääkärillä on erityisasema, koska vain laillistettu lääkäri tai hammaslääkäri voi päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994, 22 §). Lääkärillä on myös oikeus lain määräämissä tilanteissa hoitaa potilasta tämän tahdosta riippumatta. Yleensä – myös tahdosta riippumattomassa hoidossa – potilasta hoidetaan kuitenkin yhteisymmärryksessä hänen kanssaan potilaslain säännösten ja hengen mukaisesti.

OIKEUS HYVÄÄN HOITOON – LÄÄKÄRIN VELVOLLISUUS HOITAA HYVIN

Potilaslakiin on kirjattu yleisesti hyväksyttyjä ja pitkälle noudatettuja hyvän hoidon periaatteita. Lain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon kulloinkin terveydenhuollon käytössä olevien voimavarojen rajoissa. Potilaan hoito on järjestettävä hänen ihmisarvonsa ja vakaumuksensa mukaisesti ja hänen yksityisyyttään kunnioittaen. Potilaan äidinkieli, yksilölliset tarpeet ja kulttuuri on otettava hoidossa huomioon mahdollisuuksien mukaan. Jos potilaalla ja lääkärillä ei ole yhteistä kieltä, on tarvittaessa käytettävä tulkkia. Yhteisen kielen merkitys yhteisymmärryksen tavoittelussa on tärkeää. Lääkärin kielitaito on siinä olennainen osatekijä, ja yhteisymmärrys on keskeinen myös potilasturvallisuuden näkökulmasta. Työnantajalla on velvollisuus varmistaa, että työntekijöillä on tehtävänsä edellyttämä riittävä kielitaito.

Potilaan hoitoa ja tutkimuksia koskevien ratkaisujen on oltava eettisesti hyväksyttäviä ja lääketieteellisesti perusteltuja. Lääkäri on velvollinen ammattitoiminnassaan soveltamaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti. Lääkärin on pyrittävä jatkuvasti täydentämään koulutustaan. (Ks. Tieteellinen näyttö ja hoitopäätökset, Jatkuva ammatillinen kehittyminen)

Jos henkilö on kiireellisen hoidon tarpeessa, hänelle on annettava hoitoa päivystysluontoisesti. Muutoin hänet terveydentilansa mukaisesti joko ohjataan odottamaan hoitoon pääsyä tai toimitetaan hoitoon muualle. Potilaalle on ilmoitettava hoitoon pääsyn ajankohta, esimerkiksi jonoon asetettaessa arvioidaan odotusajan pituus. Kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle henkilölle annettavasta avusta ja hoitoon ottamisesta säädetään terveydenhuoltolaissa (1326/2010).

POTILAAN TIEDONSAANTIOIKEUS – LÄÄKÄRIN SELVITYKSENANTOVELVOLLISUUS

Potilaalla on lain mukaan oikeus saada selvitys terveydentilastaan, hoidon merkityksestä sekä eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus antaa potilaalle tämä selvitys, ellei potilas ole kieltäytynyt vastaanottamasta tietoa. Selvitys on annettava siten, että potilas ymmärtää riittävän hyvin sen sisällön. Hänellä on myös oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot potilasasiakirjoista. Selvitystä ei pidä antaa, jos sen antamisesta katsotaan aiheutuvan vakava vaara potilaan hengelle tai terveydelle. Käytännössä tämä voi koskea esimerkiksi itsemurhavaarassa olevia masennuspotilaita.

VELVOLLISUUS HOITAA POTILASTA YHTEISYMMÄRRYKSESSÄ

Lääkärin tehtävänä on toimia potilaansa parhaaksi ja toimia asiantuntijana, jonka tietoja ja taitoja potilas käyttää hyväkseen. Potilaan hoidosta ja tutkimuksista on päätettävä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Potilaan itsemääräämisoikeus merkitsee viime kädessä suostumista hoitoon tai kieltäytymistä siitä. Potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, hoitotoimenpiteestä ja tutkimuksista, ja tällöin häntä on hoidettava muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilas voi esittää toiveitaan tutkimuksista ja hoidoista, mutta lääkärillä ei ole velvollisuutta noudattaa potilaan tahtoa, jos nämä tutkimukset ja hoidot eivät ole lääketieteellisesti perusteltuja tälle potilaalle. Lääkäri toimii kliiniseen autonomiaansa nojaten myös silloin, kun potilas vaatii hoitoja.

Jos potilas on selkeästi ilmaissut hoitoaan koskevan tahtonsa esimerkiksi hoitotahdossaan, sitä tulee kunnioittaa. Itsemääräämiseen kykenevällä (kompetentilla) potilaalla on toisin sanoen siis oikeus kieltäytyä suositellusta hoidosta ja tutkimuksista silloinkin, kun kieltäytyminen vaarantaa potilaan terveyden tai jopa hengen. Kompetenssin arvioinnin kannalta on tärkeää selvittää, että potilas on ymmärtänyt, mitä hänen päätöksestään seuraa, ja että potilas tietää hoidon ja hoitovaihtoehtojen vaikutukset. Hoitotahdon avulla potilas jatkaa itsemääräämisoikeutensa käyttämistä vielä senkin jälkeen, kun hän ei kykene päättämään hoidostaan.

MILLOIN OMAINEN TAI MUU LÄHEINEN OTTAA KANTAA POTILAAN HOITOON?

Jos täysi-ikäinen potilas ei itse kykene päättämään hoidostaan mielenterveyden häiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi, potilaan ns. sijaispäätöksentekijältä selvitetään, millainen hoito vastaisi parhaiten potilaan tahtoa. Jos asiasta ei näin saada selvyyttä, potilasta on hoidettava hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisesti. Sijaispäätöksentekijä voi olla potilaan laillinen edustaja, lähiomainen tai muu läheinen.

Tärkeät hoitopäätökset tehdään yhteisymmärryksessä potilaan sijaispäätöksentekijän kanssa. Sijaispäätöksentekijän on otettava huomioon potilaan tahto ja hänen henkilökohtainen etunsa. Jos sijaispäätöksentekijöitä on useita ja heidän näkemyksensä hoidosta eroavat toisistaan, potilasta on hoidettava tavalla, jota voidaan pitää hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisena. Näin on viime kädessä lääkärin tehtävä hoitaa potilasta harkintansa mukaan tämän parhaaksi. Sijaispäätöksentekijällä ei ole oikeutta kieltää potilaan henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi annettavaa tarpeellista hoitoa. Vain potilas itse voi kieltäytyä kaikesta hoidosta ja tutkimuksista.

ALAIKÄINEN POTILAS

Lapsen itsemääräämisoikeus laajenee iän mukana. Potilaslain mukaan alaikäisen mielipide hoidosta pitää ottaa huomioon, kun se on hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen mahdollista. Alaikäistä hoidetaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, jos lääkäri arvioi hänen pystyvän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella päättämään hoidostaan. Alaikäisellä on tällöin oikeus myös kieltää itseään koskevien tietojen antaminen huoltajalleen.

Jos lääkäri arvioi, että alaikäinen ei kykene itse päättämään hoidostaan, häntä hoidetaan yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa. Alaikäisen potilaan huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei ole lain mukaan oikeutta kieltää potilaan henkeä tai terveyttä uhkaavan sairauden hoitoa. Vanhemmilla ei siis ole oikeutta kieltää esimerkiksi verensiirtoa uskonnollisista syistä, jos se on lapsen pelastava toimenpide.

Potilaslaissa tai muussakaan terveydenhuollon lainsäädännössä ei ole lapsen päätöksentekokyvyn ja tahdon noudattamisen ikärajoja. Lapsen kyky tehdä hoitoaan koskevia päätöksiä vaihtelee varsin paljon riippuen paitsi hänen iästään ja kehitystasostaan myös asiasta, jonka vuoksi hän kääntyy terveydenhuollon puoleen. Esimerkiksi kouluterveydenhuollon käynneillä on paljon tilanteita, joista nuori selviytyy yksin, eikä hänen huoltajiansa näin ollen tarvita tekemään hoitopäätöksiä. Toisaalta vakavissa sairauksissa ja tilanteissa, joissa hoidoissa joudutaan ottamaan isoja riskejä, lapsen päätöksenteon tueksi tarvitaan usein hänen vanhempiaan. (Ks. Lapset ja nuoret, Rokotusten etiikka)

VELVOLLISUUS TEHDÄ POTILASASIAKIRJAMERKINNÄT

Potilasasiakirjojen tehtävä on turvata potilaan hoidon jatkuvuus. Huolellisesti laaditut potilasasiakirjamerkinnät ovat tärkeitä erityisesti pitkäaikaisissa sairauksissa: ne turvaavat potilaan hoidon jatkuvuuden myös silloin, kun ammattihenkilöt vaihtuvat, ja potilaan sujuvan siirron terveydenhuollon yksiköiden välillä. Potilasasiakirjoissa olevat tiedot ovat salassa pidettäviä henkilötietoja. Hoitosuhteen luottamuksellisuus ja potilaan yksityisyyden suoja edellyttävät erityistä huolellisuutta potilastietojen käsittelyssä. Potilaskertomuksen ja muiden potilasasiakirjojen laatiminen on lääkärin lakiin perustuva velvollisuus. Potilasasiakirja-asetuksen (298/2009) edellyttämät potilaan hoidon kannalta tarpeelliset tiedot on kirjattava potilasasiakirjoihin. (Ks. Potilasasiakirjat)

Asianmukaiset potilasasiakirjamerkinnät lisäävät sekä potilaan että lääkärin oikeusturvaa. Erityisesti hoidon rajauksia koskevat merkinnät on laadittava huolellisesti ja myös potilaan oma kanta tai suostumus on merkittävä sairaskertomukseen. Samoin on tarpeen kirjata, mikäli potilas kieltäytyy hoidosta. Jos potilaan hoitoa joudutaan arvioimaan jälkikäteen esimerkiksi epäiltäessä potilasvahinkoa tai hoitovirhettä, potilasasiakirjat ovat arvioinnissa keskeinen tietolähde. Niistä selvitetään, miten hoito on toteutettu, kenen suostumus hoitoon on saatu ja mitä tietoa potilas tai hänen sijaispäätöksentekijänsä on saanut päätöksentekonsa tueksi. Lisäksi selvitetään, minkälaisia menetelmiä on pohdittu ja arvioitu keskenään, minkälaisia päätöksiä on tehty ja kuinka potilaan vointia on seurattu. Potilasasiakirjamerkintöjen puuttuminen näistä seikoista voidaan katsoa potilaan eduksi näyttöharkinnassa.

LUOTTAMUKSELLISUUS HOITOSUHTEESSA

Luottamus on kestävän potilas–lääkärisuhteen perusta. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa potilaan sairautta, hoitoa ja tutkimuksia koskevaa tietoa annetaan potilaalle oma-aloitteisesti eikä vain potilaan erikseen esittämien kysymysten perusteella. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa potilas voi luottaa siihen, että lääkäri ei luvatta ilmaise sivulliselle potilaan salassa pidettävää sairautta tai terveydentilaa koskevaa tietoa. (Ks. Salassapitovelvollisuus ja sen poikkeukset)