Potilaan toisenlainen kulttuuritausta saattaa tuoda hoitosuhteeseen erityispiirteitä, jotka asettavat lääkärin yllättävien kysymysten eteen ja saavat hänet pohtimaan myös omia kulttuurisia piirteitään, arvojaan ja ennakkokäsityksiään. Eettiset toimintaperiaatteet pysyvät kuitenkin samoina. Lääkärin tehtävänä on suojata ihmiselämää, edistää terveyttä ja lievittää kärsimystä riippumatta potilaan taustasta. Eri kulttuureihin tutustuminen rikastuttaa lääkärin työtä.

KULTTUURIN VAIKUTUS POTILAS–LÄÄKÄRISUHTEESEEN

Toisesta kulttuurista tulevaa potilasta on helpompi ymmärtää, kun lääkäri tuntee hänen kulttuurissaan vallitsevia ihmis- ja sairauskäsityksiä ja ymmärtää myös omia kulttuurisia piirteitään. On hyvä perehtyä potilaan asenteisiin, arvoihin, uskomuksiin ja toimintatapoihin anamneesin yhteydessä. Potilaan tapa kuvata oireitaan on ymmärrettävämpi, kun sitä on mahdollisuus tulkita hänen omista lähtökohdistaan. Potilaan oma käsitys sairauden syistä saattaa poiketa lääketieteellisestä sairauden määrittelystä. Oireiden kokeminen on nivoutunut kulttuurisiin merkitysjärjestelmiin. Potilas kuvaa oireita niillä käsitteillä, selityksillä, sairausmalleilla ja sosiaalismoraalisilla käsityksillä, jotka hän on omaksunut. Esimerkiksi Kaukoidän kulttuureissa esiintyy käsityksiä, joiden mukaan sairauden syynä on epätasapaino sisäisten uskonnollisesti tai filosofisesti määriteltyjen voimien kesken. Sairauden parannuskeinoina pidetään hoitoja, joiden katsotaan palauttavan tasapainotilaa. Tällaisia hoitoja ovat sekä perinteiset hoitomuodot että toisinaan länsimaisen lääketieteenkin keinot.

Potilaiden kuvaus sairaudestaan ja suhtautuminen suositeltuihin hoitoihin saattaa vaihdella kulttuuritaustan mukaan. Potilaan maailmankatsomuksen erityispiirteiden huomioon ottaminen hoitoratkaisuissa ei tarkoita sitä, että lääkärin pitäisi omaksua hyvästä hoitokäytännöstä poikkeavia toimintatapoja, vaan sitä, että lääkäri kunnioittaa potilaan kulttuuri-identiteettiä. Länsimainen lääketiede on yleensä perinteiden sisältämistä käsityksistä riippumatta arvostettua kaikkialla. On hyvä tiedostaa, että myös se sisältää kulttuurisia sidonnaisuuksia, erityisesti psykiatriassa.

Potilaat ovat tottuneet viestimään oireistaan eri tavalla eri kulttuureissa. Jotkin asiat sanotaan hyvin hienovaraisesti tai epäsuorasti, koska suora viestintä voidaan kokea loukkaavana. On tärkeää, että toinen ei ”menetä kasvojaan”. Häpeällisinä koetuista asioista ja sairauksista puhutaan epäsuorasti tai niistä ei puhuta oma-aloitteisesti lainkaan. Tämä on haastavaa diagnostiikalle. Joissakin kulttuureissa on tärkeää viestiä kivusta voimakkaasti ja tuskaa korostaen, kun taas meillä saatetaan arvostaa hiljaista kärsimystä. Myös sanattomassa viestinnässä on eroja kulttuurien kesken. Näiden viestien kuuleminen ja ymmärtäminen on kulttuurien kohtaamisen haasteita. Potilas saattaa kaivata rohkaisua puhua asioista suoraan.

Hoidon lähtökohta on luottamuksellisen potilas–lääkärisuhteen luominen. Se voi viedä aikaa. Yhteistyö onnistuu sitä paremmin, mitä avoimemmin lääkäri suhtautuu potilaaseen. Kulttuuritausta, uskonto ja muut perinteet vaikuttavat siihen, miten potilas hyväksyy erilaiset lääketieteelliset toimenpiteet ja käytännöt ja kuka osallistuu hoitopäätöksiin. Joissakin kulttuureissa hoidon toteuttamisesta päättää lopulta perheen päämies, ja lääkärin on osattava perustella hänelle hoidon tarpeellisuus. Useissa kulttuureissa yhteisöllisyydellä on muutenkin suuri painoarvo. Tämä näkyy potilaan hoivaamiseen osallistuvien omaisten rooleissa.

Erilainen kulttuuritausta on hyvä huomioida, mutta muuten potilaiden tutkimus- ja hoitoperiaatteet eivät poikkea suomalaisten potilaiden hoidosta ja tutkimisesta. Suomessa ei voi siirtää omaiselle päätösvaltaa täysivaltaisen potilaan hoidosta. Usein perusteluksi riittää se, että selittää, miten meidän terveydenhoitojärjestelmässämme on tapana toimia. Luottamuksen syntymiseksi on syytä etukäteen selittää, mitä on tekemässä ja miksi. Silloin tutkimuksilla ja toimenpiteillä on potilaan hyväksyntä, eivätkä ne ole hänelle tuntematon uhka. On myös hyvä keskustella avoimesti esimerkiksi vierailukäytännöistä ja siitä, mihin omaiset voivat osallistua ja mistä henkilökunta huolehtii.

Joskus toivotaan, että tutkiva lääkäri olisi samaa sukupuolta. Näin onkin mahdollisuuuksien mukaan hyvä toimia, mutta tällaista järjestelyä ei voi edellyttää. Asian noustessa esille on syytä kertoa, että Suomessa kaikki lääkärit hoitavat sekä miehiä että naisia.

Lääkäriä saatetaan joskus pyytää tekemään toimenpiteitä, jotka kuuluvat potilaan kulttuuriseen arvoperustaan, mutta joilla ei ole lääketieteellistä perustetta. Perinteisiin hoitomuotoihin tottuneelle saattaa olla luontevaa myös käyttää eri hoitomuotoja yhtä aikaa. Lääkärin on otettava tämä huomioon.

Potilaan syvää vakaumusta ja tahdonilmausta on kunnioitettava. Lääkärin on syytä varmistua, että potilaan tahdonilmauksen taustalla on asianmukainen lääketieteellinen tieto omasta tilasta. Mahdollinen luku- ja kirjoitustaidon tai perustietojen puuttuminen on otettava huomioon. Kulttuuritaustan tunteminen auttaa ymmärtämään, miten potilaalle voi soveliaalla tavalla antaa lääketieteen hyvän käytännön mukaisia hoitoja niin, että ne myös toteutuisivat. Rodulliset tekijät vaikuttavat hoitoon muun muassa eroavuuksina lääkemetaboliassa. Laadittaessa hoitosuunnitelmaa potilaan kanssa on syytä varmistua, että siitä syntyy molemmille sama käsitys ja että potilas on ymmärtänyt ohjeet. Potilaan kulttuuritaustasta on löydettävissä tekijöitä, jotka tukevat hoitoprosessia. Ne ovat arvokkaita hoidon hyvän lopputuloksen saavuttamisessa. 

Esimerkiksi romanit ovat olleet niin kauan osa suomalaista yhteiskuntaa, ettei terveydenhuollossa aina oteta huomioon heidän kulttuuriinsa liittyviä erityispiirteitä, vaikka ne sitä edellyttäisivät. Romaniasiamiehen aloitteesta on laadittu erityinen opas terveydenhoitohenkilökunnalle. Terveydenhoitohenkilöstössä ovat tärkeässä välittävässä asemassa ne, joilla itsellään on toisenlainen kulttuuritausta. 

Uskonnollinen vakaumus saattaa määrittää potilaan näkemyksiä laajasti. Se voi vaikuttaa erilaisina puhtaus- ja moraalinormeina tai esimerkiksi siihen, mitä apuaineita potilas hyväksyy lääkkeessä tai mihin aikaan hän voi lääkkeen ottaa. Lääkärille nämä asiat voivat olla vieraita. Uskonnollisen vakaumuksen ja monikulttuurillisuuden huomioon ottamisesta hoitoprosessissa on kirjallisuutta, ja asiasta voi kysyä potilaalta itseltään. Ei voi olettaa, että tiettyyn uskontokuntaan kuuluvat käyttäytyisivät aina samalla tavalla.

Potilaan ja lääkärin välille voi syntyä kulttuurieroja myös silloin, kun lääkäri on tullut Suomeen toisesta kulttuurista. Lääkäriltä on kuitenkin syytä odottaa sen asteista perehtymistä kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin, että hänellä on edellytykset ymmärtää potilasta. Jos lääkäri ei ymmärrä, mitä potilas sanoo, hänen on syytä pyytää potilasta toistamaan asia ja kertomaan siitä laajemmin, niin että lääkäri saa asiasta varmasti oikean käsityksen. Kulttuurierojen ymmärtämisessä vastuu on lääkärillä. Suomalaiseen kulttuuriin asettuminen vie aikansa niin lääkäriltä kuin potilaalta.

TULKIN MERKITYS

Vieraskielisiä potilaita hoidettaessa on usein välttämätöntä käyttää tulkkia. Tämä on myös potilaan ja lääkärin oikeus. Perheenjäsenen tai lapsen käyttöä tulkkina on vältettävä. Alaikäistä lasta ei pidä käyttää tulkkina eikä varsinkaan potilaan esimiestä. Tulkin rooli on toimia potilaan ja lääkärin työvälineenä potilaan tutkimuksessa ja hoidossa. On otettava huomioon, että tulkki on normaalisti kahdenkeskiseen potilas–lääkärisuhteeseen tuleva kolmas henkilö ja välittäjä. Tulkille on tähdennettävä vaitiolovelvollisuutta, jos kyseessä ei ole ammattitulkki. Lääkärin pitää pyrkiä turvaamaan potilaan yksityisyys, vaikka tulkki onkin läsnä. Puhelintulkkaus on hyvin potilaan yksityisyyttä suojaava vaihtoehto.

Kulttuuritaustasta riippuen tulkin sukupuolella saattaa olla merkitystä. Tulkkaustilanteessa lääkärin on luotava kontakti potilaaseen kuten muissa vastaavissa vastaanottotilanteissa ja puhuttava potilaalle – ei tulkille. Tulkki ymmärtää usein kulttuuritaustaan liittyviä erityispiirteitä, ja häneltä voi tiedustella niistä, jotta välttyy hankalilta tilanteilta. Lääkärin ja tulkin välinen kahdenkeskinen keskustelu rajoitetaan kuitenkin vain välttämättömään, ja se on hyvä tulkata potilaalle.

POTILAAN KOKEMUSTEN MERKITYS

Potilaan ja lääkärin väliseen suhteeseen vaikuttaa myös se, millaisista yhteiskunnallisista oloista vieraasta kulttuurista tullut henkilö on lähtenyt. Monet Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat joutuneet kokemaan sekä henkisiä että fyysisiä traumoja. Monet ovat lähteneet sodan tai terrorin keskeltä. Toisilla on takanaan pitkä, jopa vuosia kestänyt pakolaisuus, kenties usean maan kautta. Heitä kalvaa usein epävarmuus turvapaikkapäätöksestä ja pelko palauttamisesta lähtömaahan. Traumaperäiset stressihäiriöt ja niihin liittyvä ahdistus ja masennus ovat yleisiä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten keskuudessa. Potilas on saattanut joutua viranomaisten vainon tai kidutuksen kohteeksi ja voi siksi tuntea epäluottamusta myös terveydenhoitohenkilökuntaa kohtaan. Näiden traumojen käsitteleminen vaatii hienovaraista ja luottamuksellista suhdetta potilaaseen ja erityisiä mielenterveyttä tukevia toimia. Traumojen käsittelyssä edistyminen on toisaalta keskeistä kaiken hyvinvoinnin kannalta. Tämän prosessin ollessa kesken on syytä huolellisesti selittää ja perustella hoitoja (esimerkiksi tähystystutkimukset), jotta entiset traumat eivät aktivoituisi ja aiheuttaisi uusia ongelmia.

LISÄTIETOJA
Castaneda A & al. Pakolaisten mielenterveyden tukeminen Suomessa: PALOMA-käsikirja. THL 2018. Helsinki.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-100-3
Eettinen foorumi. ”Neitsyystutkimus” – nuoren tytön hengenpelastus vai intimiteetin loukkaus? Suomen Lääkärilehti 2007;(62);3090–91.
ETENE. Monikulttuurisuus Suomen terveydenhuollossa. ETENE julkaisuja 11. Helsinki 2004.
Kanervo S, Saarinen T. Kulttuurit keskuudessamme. Turun kulttuurikeskus. Turku 2011.
Lukkarinen M. Omakielisten palvelujen turvaaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2001:1. Helsinki 2001.
Kulttuurien kohtaaminen. Duodecim teemanumero 2007;123 (4).
Pakaslahti A, Huttunen MO, (toim.). Kulttuurit ja lääketiede. Helsinki: Duodecim 2010.
Paananen J. Yhteisymmärryksen rakentaminen monikulttuurisilla lääkärin vastaanotoilla. Diss. Turun yliopisto. 2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7557-0 
Romani ja terveyspalvelut. Opas terveydenhuollon ammattilaisille. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2012:6.
Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti. Teemanumero: Näkökulmia ulkomaalaistaustaisiin Suomessa Vol 54 Nro 3, 2017.
Suomen psykiatriyhdistys. Kulttuurinen haastattelu. American Psychiatric Assosiation 2013. https://www.psy.fi/psykiatrisia_tyovalineita 
THL. Paloma-koulutus. https://thl.fi/fi/web/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/tyon-tueksi/paloma-koulutus