Mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä muistisairauksien hoidossa korostuvat potilaan itsemääräämisoikeuteen liittyvät periaatteelliset ja käytännölliset kysymykset. Potilaan itsemääräämiskyky voi olla alentunut, jolloin hänen oikeutensa saada apua ja hoivaa korostuu. Muistisairaudet ja jotkin mielenterveyden häiriöt voivat vaikuttaa potilaan oikeudelliseen toimintakykyyn siinä määrin, että edunvalvonta on tarpeen.
    
Ääritapauksissa mielenterveys- ja päihdepotilaita voidaan hoitaa heidän tahtonsa vastaisesti. Näissä tapauksissa juridisesti tiukasti määritetyn päätöksentekoprosessin ymmärtäminen on tärkeää. Muistisairaiden potilaiden tahdon vastaisesta hoidosta ei ole nimenomaisia säännöksiä. Tällaisiin toimiin voidaan turvautua vain aivan välttämättömissä tilanteissa.   

Mielenterveyden häiriöiden ja päihdeongelmien hoidossa myös lääketieteen psykologiset ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet nousevat esiin. Esimerkiksi psykoterapeuttisissa hoidoissa lääkärin ja potilaan välinen vuorovaikutus korostaa ammatillisen roolin ja sen rajojen tiedostamista. Lääkärin on huomioitava mielenterveyden häiriöihin ja päihdeongelmiin liittyvät ennakkoluulot ja leimaantuminen sekä pyrittävä niitä vähentämään ammatillisen suhtautumisen ja lääketieteellisen tutkimustiedon avulla.