Lapsella on oikeus ja tarve erityiseen suojeluun. Jos lapsen hyvinvointi ja terveys on uhattuna, on jokaisen velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin lapsen parhaaksi. Lastensuojelun periaatteet on kirjattu kansainvälisiin lapsen oikeuksien sopimuksiin sekä kansallisiin lakeihin ja muihin säännöksiin myös Suomessa.

Lapsen kaltoinkohtelua ovat lapsen perustarpeiden laiminlyönti (puutteellinen huolenpito), fyysinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö sekä lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus ja näiden yhdistelmät. Kaltoinkohtelu uhkaa lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja toimintakykyä. Se voi myös ”periytyä”, koska lapsena koettu kaltoinkohtelu voi vaarantaa myöhemmän kyvyn toimia itse vanhempana. Suomessa arviolta kolmannes vanhempien välistä väkivaltaa nähneistä lapsista joutuu itse fyysisen väkivallan uhriksi. Pelkkä väkivallan todistajana oleminen voi aiheuttaa lapselle vakavia oireita. Kaltoinkohtelun vaikutukset voivat seurata lasta aikuisuuteen saakka. Kaltoinkohtelu voi johtaa kuolemaan joko suoraan tai myöhempien vaikutustensa kautta.

Lapsen kaltoinkohtelua esiintyy kaikenlaisissa perheissä. Vanhempien päihteidenkäyttö, psyykkiset sairaudet, parisuhdeväkivalta sekä perheen sosiaaliset ja taloudelliset vaikeudet lisäävät kaltoinkohtelun riskiä. Lapsen käytöshäiriöt, sairaudet tai vammat voivat myös lisätä kaltoinkohtelun riskiä, mutta mikään niistä ei yksin selitä sitä. Syyt ja seuraukset ovat monien tekijöiden muodostama monimutkainen rakenne, jossa ovat mukana perheen ja sen yksilöiden lisäksi eri yhteisöt ja koko yhteiskunta arvoineen, kulttuureineen ja lakeineen. Tämän kokonaisuuden eri tekijöiden ja niiden vuorovaikutuksen ymmärtäminen on tärkeää, jotta lapsen kaltoinkohtelua voidaan eri toimin tunnistaa, ehkäistä ja tarpeen tullen puuttua siihen.

KALTOINKOHTELUN TUNNISTAMINEN

Kaltoin kohdeltu lapsi ei välttämättä oireile tavalla, joka auttaisi viranomaisia tulkitsemaan tilannetta kaltoinkohteluksi. Erityisesti lapsen laiminlyöntiä voi olla vaikea tunnistaa. Viranomaiset eivät välttämättä tiedä tai osaa päättää kuka, milloin tai miten laiminlyöntiin voisi puuttua. Myös lasten parissa työskentelevät ammattilaiset saattavat joko tietoisesti tai tiedostamattaan kieltää kaltoinkohtelun.

Lääkärit ja hammaslääkärit ovat tärkeässä asemassa kaltoinkohtelun tunnistamisessa. Neuvolan, kouluterveydenhuollon ja hammashuollon henkilökunta tapaa lapsia säännöllisesti. Myös päivähoidon ja koulun henkilökunta on avainasemassa lapsen ongelmien havaitsemisessa. Tutkimusten mukaan 60 prosenttia lapsiin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta näkyy jälkinä ylävartalon ja pään alueella, ja suun terveydentilasta voidaan havainnoida myös laiminlyönnin ja seksuaalisen hyväksikäytön merkkejä. Mustelmat, murtumat ja muut löydökset, joille ei ole ikään, kehitystasoon ja arjen toimintaan liittyvää luonnollista syytä, voivat olla merkki kaltoinkohtelusta. Toistuviin lääkärin, hammaslääkärin ja neuvolan vastaanotolta poisjäänteihin on kiinnitettävä huomiota. Päihteiden käytön, väkivallan, mielenterveyden häiriöiden ja perheen muiden ongelmien selvittäminen on oleellinen osa varhaista puuttumista. Esimerkiksi kysymyksiä parisuhdeväkivallasta on osattava luontevasti esittää myös silloin, kun lapsen oireiden syyksi ei suoraan epäillä kaltoinkohtelua.

KALTOINKOHTELUUN PUUTTUMINEN ON LÄÄKÄRIN JA HAMMASLÄÄKÄRIN VELVOLLISUUS

Lastensuojelulaki (417/2007) velvoittaa terveydenhuollon palveluksessa toimivia ilmoittamaan sosiaaliviranomaisille tietoonsa tulleesta ilmeisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Tämä koskee sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa työskenteleviä. Jos lapseen epäillään kohdistuneen seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa, asiasta on tehtävä ilmoitus myös poliisille, jotta rikoksen esitutkinta saataisiin mahdollisimman nopeasti käyntiin. Lastensuojelulakiin on kirjattu mahdollisuus myös ennakolliseen lastensuojeluilmoitukseen. Sellainen voidaan tehdä ennen lapsen syntymää, mikäli perheessä todetaan riskitekijöitä, joiden arvioidaan vaikuttavan kielteisesti lapsen huolenpitoon. Näin perheelle voidaan tarjota tukea, joka voi mahdollistaa syntyvän lapsen riittävän huolenpidon.

Lapsen epäiltyyn kaltoinkohteluun puuttuminen on paitsi juridinen myös eettinen velvollisuus. Lastensuojeluilmoituksen kynnystä voi nostaa pelko potilas–lääkärisuhteen kariutumisesta ja muista emotionaalisesti raskaista jälkiseurauksista. Luottamuksellisen suhteen luominen kaltoinkohtelua epäiltäessä on lääkärin ammatillisuuden suuri haaste. Kaltoinkohtelun tai sen epäilyn tuominen ilmi johtaa usein voimia koettelevaan ristiriitatilanteeseen, jonka käsittelyyn lääkäri voi tarvita työnohjausta tai muuta tukea. Ilmoituksen jättäminen tekemättä voi merkitä vakavaa terveysriskiä lapselle. Lapsi on riippuvainen aikuisten kyvyistä tunnistaa hänen ongelmansa, oireensa ja tarpeensa sekä aikuisten kyvystä puuttua niihin. Lastensuojeluilmoituksesta seuraa selvitys, jonka perusteella lastensuojelun tarve havaitaan tai todetaan, että tarvetta lastensuojelun tukitoimiin ei ole. Puuttumisen tavoitteena on tarjota hoitoa ja estää kaltoinkohtelun uusiutuminen. Huolelliset sairauskertomusmerkinnät ovat tärkeitä kaltoinkohtelua epäiltäessä tai selvitettäessä.

Riittävän ammattitaidon ylläpitämiseksi on tärkeää, että fyysisen pahoinpitelyn ja seksuaalisen hyväksikäytön tutkinta keskitetään. Seksuaalista väkivaltaa kokeneiden lasten tutkimukset on Suomessa lailla keskitetty yliopistosairaaloihin. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden lasten somaattisia tutkimuksia tehdään myös keskussairaaloissa. Yhteistyö poliisin ja lastensuojelun kanssa on välttämätöntä, jotta lapset pääsevät tarvitsemaansa hoitoon mahdollisimman nopeasti.

LAPSEN ETU EDELLÄ

Kaltoin kohdellun lapsen auttamisessa lääkärin ja hammaslääkärin tehtävä on pyrkiä tunnistamaan kaltoinkohtelu ja käynnistämään tarvittavat toimenpiteet. Lastensuojelun rooli toimenpiteissä on keskeinen. Kaltoin kohdeltu lapsi ei juuri koskaan ole perheen ainut avun tarvitsija. Lapsen edun on kuitenkin oltava selkeästi etusijalla aikuisten etuun nähden, koska lapsi ei pysty itse puolustamaan oikeuksiaan.

LISÄTIETOJA
Kivitie-Kallio S, Silvennoinen L. Lääkäri ja lastensuojelulaki. Duodecim 2011;127(3):215–6.
Statement on Child Abuse and Neglect. WMA 2006. www.wma.net
Söderholm A, Kivitie-Kallio S (toim.). Lapsen kaltoinkohtelu. Kustannus Oy Duodecim 2012.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Lastensuojelunkäsikirja, http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja
Tupola S, Kallio P. Lasten fyysinen pahoinpitely – diagnostiikka, menettelytavat ja seuranta. Suomen Lääkärilehti 2004;59(40):3749–55.
Väkivallaton lapsuus: Toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:27. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161899/STM_2019_27_J.pdf?sequence=4&isAllowed=y