YLEISIÄ LÄHTÖKOHTIA

Työterveyshuollon toiminnan lakisääteinen tavoite on, ettei työntekijän terveys vaarannu työssä. Tähän pyritään sekä ennaltaehkäisemällä työhön liittyviä riskejä että ottamalla sairaanhoidossa huomioon työn vaikutus sairauden kehittymiseen ja sairaudesta toipumiseen. Parhaimmillaan työterveyshuolto pitää yllä työntekijöiden terveyttä ja työkykyä, mikä puolestaan tukee henkilöstön tuottavuutta ja työpaikan toimintaa. Työterveyshuollossa toimivalle lääkärille asettaa ammatillisia ja eettisiä haasteita se, että hän toimii samanaikaisesti yksilö- ja työpaikkatasolla.

Työterveyshuollossa on lääkärin ja potilaan lisäksi aina myös kolmas osapuoli, työnantaja, joka kohdistaa työterveyshuoltoon omia odotuksiaan. Vaikka palvelut maksaa työnantaja, hänellä ei ole oikeutta puuttua yksittäisen työntekijän saamiin palveluihin niin kauan kuin ne sisältyvät tehtyihin sopimuksiin. Lain mukaan myöskään työsuhteen laatu (osa-aikaisuus tai määräaikaisuus) tai työntekijän terveysongelma eivät saa vaikuttaa oikeuteen käyttää työterveyspalveluita.

Työterveyslääkärin on toteutettava vain näyttöön perustuvia toimenpiteitä, jotka edistävät työntekijän terveyttä ja kuntoutumista. Joskus työterveyshuoltoon kohdistetaan vaatimuksia vähentää sairauslomia tai työkyvyttömyyseläkkeitä niihin liittyvien kustannusten vähentämiseksi. Toisaalta potilas tai jokin kolmas taho voi yrittää saada lääkärin kirjoittamaan todistuksen sairauslomaa varten, vaikka sairausloma ei olisi lääketieteellisesti perusteltu.

Työterveyshuolto voidaan järjestää yrityksen omana toimintana. Tällöin työterveyslääkäri saa palkan samalta työnantajalta, jonka työntekijöitä hän hoitaa. Työsuhteessa on tärkeä varmistaa, että lääkärille annetaan oikeus oman asiantuntemuksensa käyttöön työterveyshuoltolain mukaisesti. Tämä tarkoittaa ammatillista riippumattomuutta työnantajasta, työntekijöistä ja heidän edustajistaan.

Taloudelliset edut eivät saa mennä lääketieteellisten perustelujen edelle potilaan hoidossa, olipa kyse työterveyshuoltopalveluiden tuottajan taloudellisen tuloksen maksimoinnista tai asiakasyrityksen kustannusten minimoinnista. Työterveyslääkärin on toiminnassaan noudatettava tieteelliseen näyttöön perustuvia suosituksia. Jos potilasta ei voida hoitaa työterveyshuollossa, lääkärin on huolehdittava, että potilas saa tarvitsemansa hoidon muualla, esimerkiksi julkisen sektorin erikoissairaanhoidossa.

TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ

Yhteiskunnassa työterveyshuoltoon kohdistuu odotuksia työurien pidentäjänä, koska työuran ennenaikaisen päättymisen syy on useimmiten työkyvyttömyyseläke. Sekä työnantajan että työterveyshuollon on noudatettava seuraavia yhteistyöperiaatteita:

Selvillä olemisen periaate edellyttää työterveyshuollolta aktiivisuutta tietojen jakamisessa tietosuojaa loukkaamatta. Oikeus saada työterveyshuollosta asiantuntijan mielipide terveyttä ja työkykyä koskevissa kysymyksissä kuuluu yksittäiselle työntekijälle, esimiehelle sekä työyhteisölle. Terveystietoja voidaan ilman asianomaisen lupaa hyödyntää vain ryhmätasolla niin, etteivät yksittäisen työntekijän tiedot paljastu epäsuorasti esimerkiksi henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Eettisiä ongelmia syntyy muun muassa silloin, jos yksilön heikentynyt työkyky aiheuttaa vaaraa tai kuormitusta muulle työyhteisölle, mutta suostumusta tiedon antamiseen tai ongelman käsittelemiseen työpaikalla ei saada. Vaikka esimiehelle ei voi kertoa hänen alaisensa terveydentilasta, häntä voi yleisemmällä tasolla tukea toimimaan tilanteessa, jossa alaisen työkyky on heikentynyt tai hän ei pysty tekemään työtään.

Henkilöstöriskeihin varautumisen periaatteeseen kuuluvat työterveyshuollon terveyttä edistävät toimet sekä mallit työntekijöiden työkyvyn tukemiseen ja varhaiseen puuttumiseen. Työterveyshuollossa toimivan lääkärin pitää tuntea työpaikat ja niissä tehtävän työn sekä fyysiset että psykososiaaliset vaatimukset ja mahdollisuudet. Terveyttä ja työkykyä edistävien hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen on vaikuttavuuden varmistamiseksi suositeltavaa ottaa mukaan sekä työntekijöiden ja työnantajan edustajia.

Osallistumisen periaate edellyttää, että edellä esitettyjen mallien mukaisesti sekä työnantaja että työterveyshuolto osallistuvat yhdessä työhön kohdistuvien toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen silloin, kun työntekijän työkyky on heikentynyt tai vaarassa heikentyä. Tällöin on tärkeää määritellä, mikä on työterveyshuollon ja mikä työnantajan rooli. Työterveyshuollon menetelmien pitää olla sellaisia, että ne tukevat työntekijän kuntoutumista. Tehokas hoito tai työterveyshuollon ulkopuolella tapahtuvan hoidon koordinointi, seuranta pitkän sairausloman aikana, oikea-aikaisen työhön paluun suunnittelu ja ehdotukset tarvittavaksi työolojen muokkaamiseksi ovat työterveyshuollon tehtäviä. Niiden laiminlyömistä voi pitää epäeettisenä työterveyshuollon ammatillisen vastuun pakoiluna.

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA TYÖTERVEYSHUOLTO

Lääketieteellinen hoito ei työterveyshuollossa eroa muusta terveydenhuollosta. Ammattitaudit ja työperäiset sairaudet ovat vain pieni osa kaikista hoidettavista sairauksista. Työ voi kuitenkin yhtenä monista tekijöistä vaikuttaa usean yleisen sairauden puhkeamiseen, kehittymiseen tai sairaudesta aiheutuvaan haittaan. Lisäksi useilla sairauksilla on vaikutusta työkykyyn. Siksi myös muiden kuin työterveyshuollossa toimivien lääkäreiden olisi huomioitava potilaan työ hoitoja ja kuntoutusta suunniteltaessa.

Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on yleensä tieteellistä näyttöä varsin vähän. Silloin ainoaksi valintaperusteeksi jää käytännön kokemuksen tuoma arvio toiminnan hyödyllisyydestä. Valtioneuvoston asetuksessa (708/2013) määritellyn hyvän työterveyshuoltokäytännön lisäksi lääkärin etiikka edellyttää, että työterveyshuollossa kehitetään toimintaa ja seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta etukäteen yhdessä asiakkaan (työntekijä tai työpaikka) kanssa sovituilla mittareilla.

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukaan työnantajan on huolehdittava työterveyshenkilöstön riittävästä täydennyskoulutuksesta. Lääkärin eettinen velvollisuus on pitää yllä ammattitaitoaan riippumatta siitä, missä ja minkälaisessa työsuhteessa hän toimii – olipa hän ammatinharjoittajana lääkärikeskuksessa tai palkkasuhteessa pienen työterveysyksikön ainoana lääkärinä. Koska ulkopuolinen voi harvoin arvioida lääkärin ammattitaitoa, on haasteena itse tunnistaa osaamisen puutteet ja oppimisen mahdollisuudet.

Monet ei-lääketieteelliset ongelmat johtavat hoitoon hakeutumiseen ja neuvojen kysymiseen työterveyshuollosta. Tämä asettaa ammattihenkilöt kahden haasteen eteen. Miten rajoittua kannanotoissaan sellaisiin kysymyksiin, joiden ratkaisemiseen tarvitaan ja voidaan käyttää työterveyslääkärin asiantuntemusta? Miten toisaalta välttää potilaan työhön ja yksityiselämään liittyvien ongelmien medikalisointi, jonka takia käytännön ratkaisu voi viivästyä tai jäädä kokonaan toteutumatta huomion siirtyessä pois varsinaisesta ongelmasta?

Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työterveyshuolto perustuu monitieteiseen ja moniammatilliseen toimintatapaan. Usein työelämän ongelmat eivät ratkea pelkästään lääketieteellisen tai terveydenhuollollisen tiedon pohjalta. Sen vuoksi lääkärin pitäisi pystyä hyödyntämään sekä muuta terveydenhuoltoa että muiden ammattilaisten osaamista ja asettua tilanteesta riippuen myös oppijan rooliin.

SOPIVUUDEN ARVIOINTI TERVEYDENTILAN PERUSTEELLA

Työterveyshuollon eettinen velvollisuus on tukea kaikkien työikäisten työllistymistä ja työuria. Työnantajien tavoite vähentää työkyvyttömyydestä aiheutuvia kustannuksia on johtanut vaatimuksiin sellaisista työterveyshuollon terveystarkastuksista, joilla voitaisiin karsia henkilöt, joiden työkyvyttömyysriski on suurentunut, ja estää heidän työllistymisensä. Tieteellinen näyttö ei tue tämänkaltaisia karsivia toimintoja. Mahdollisen työkyvyttömyyden syy on yleensä toinen kuin työhöntulotarkastuksessa esiin nousseet seikat. Myös työelämän syrjintäsäännökset kieltävät työstä poissulkemisen terveydentilan perusteella ilman perusteltua syytä.

Karsivat työhöntulotarkastukset ovat ongelmallisia paitsi kliinisesti ja juridisesti, myös eettisesti. Onko oikein evätä työnhakijalta työn saaminen vain siksi, että hänellä on vuosien kuluttua mahdollisesti suurentunut riski sairastua ja siihen liittyen joutua työkyvyttömäksi? Jos työ sinänsä ei aiheuta suurentunutta riskiä, jokaisella pitää olla oikeus tehdä työtä, jos senhetkinen terveydentila sen sallii. Lisäksi työkyvyttömyys on aina suhteessa odotettuun työsuoritukseen, joten odotusten muokkaaminen voi pienentää työkyvyttömyyden riskiä.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä työterveyshuollossa tehtäviin työelämän huumausainetesteihin. Laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) kuvataan yksityiskohtaisesti, missä tilanteissa työnantaja voi vaatia testin tekemistä työsuhteen alussa ja sen aikana. Näissä tilanteissa työnantajalla on oltava henkilöstön kanssa yhteistyössä laadittu työpaikan päihteiden vastainen ohjelma. Työterveyshuoltolain nojalla on myös mahdollisuus tehdä huumetestejä osana terveystarkastuksia. Tällöin työnantajalla on oikeus ainoastaan lausuntoon työhön soveltuvuudesta, ei tietoon huumausainetestin tuloksesta.

Työelämän yksityisyydensuojalain mukaan työnantaja ei saa vaatia työntekijää osallistumaan geenitutkimukseen eikä työnantajalla ole oikeutta tietää, onko työntekijälle tehty sellaista. Sen sijaan työterveyshuollossa on edelleen mahdollista tiedustella terveystarkastuksessa lähisuvun sairauksia ja hyödyntää sitä tietoa terveyttä edistävien toimenpiteiden valinnassa.

LISÄTIETOJA
Suositus terveyslääkärin toimintaperiaatteista. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry. https://www.stly.fi/yhdistyksesta/yhdistys/suositus-terveyslaakarin-toimintaperiaatteista.html
International code of ethics for occupational health professionals, 3rd edition, International Commission on Occupational Health ICOH, 2014 http://www.icohweb.org/site/multimedia/code_of_ethics/code-of-ethics-en.pdf