Hoitotahdolla tarkoitetaan potilaan etukäteen ilmaisemaa tahtoa hoidostaan silloin, kun hän ei itse kykene ilmaisemaan tahtoaan hoitotilanteessa. Hoitotahto voi olla kirjallinen tai suullinen. Suullisesti esitetty hoitotahto kirjataan potilasasiakirjoihin osana elämän loppuvaiheen ennakoivaa hoitosuunnitelmaa. Potilas voi hoitotahdossa kieltää elämää pidentävän hoidon tilanteessa, jossa se todennäköisesti vain pidentää kärsimystä. Hän voi myös esittää toiveitaan hoidon aktiivisuudesta. Hoitotahdossa ilmaistu kieltäytyminen elämää pitkittävästä hoidosta sitoo lääkäriä ja muuta terveydenhuollon ammattihenkilöä sekä ohjaa omaisten päätöksiä, ellei ole perusteltua syytä olettaa, että potilaan tahto olisi muuttunut. Potilaslain (785/1992) mukaan potilasta on hoidettava hänen kanssaan yhteisymmärryksessä, ja tärkeisiin hoitopäätöksiin on hankittava potilaan nimenomainen suostumus. Potilaalle ei saa antaa hänen aiemmin vakaasti ja pätevästi ilmaistun tahtonsa vastaista hoitoa. Toisaalta potilas ei voi vaatia hoitoa, joka ei ole lääketieteellisesti perusteltua.

MITEN HOITOTAHTO LAADITAAN?

Potilasasiakirja-asetus (298/2009) säätää, että hoitotahdosta on tehtävä potilaan itsensä varmentama selkeä merkintä tai liitettävä erillinen asiakirja potilasasiakirjoihin. Samalla on kirjattava, minkälainen selvitys potilaalle on annettu hoitotahdon vaikutuksesta. Potilasasiakirja-asetuksessa mainitaan lisäksi, miten hoitotahtoa voidaan muuttaa tai korjata silloin, kun se on tarpeellista. Jos potilas on kirjannut hoitotahtonsa Omakantaan, hän voi muokata ja täydentää sitä aina kun haluaa. Päivitetty versio tallentuu reaaliajassa, ja se on heti terveydenhuollon käytössä.

Hoitotahdon ei tarvitse olla minkään kaavan mukainen. Malleja hoitotahdoista on esimerkiksi Terveyskirjastossa sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Muistiliiton sekä monien sairaanhoitopiirien ja kuntien internetsivuilla. Hoitotahdon tarkastamispäivä on hyvä kirjata asiakirjaan tai Omakantaan. Hoitotahdon voimassaoloajasta ei ole säädöksiä. Sen voi peruttaa milloin tahansa. Hoitotahdon lisäksi voi esittää hoivan sisältöön liittyviä toiveita eli hoivatahdon, joka ei ole juridisesti sitova toisin kuin hoitotahto. Jos hoitotahdon laatija on epävarma, mitä asioita hoitotahtoon voi sisällyttää, lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattilainen voi opastaa häntä.

Hoitotahtomalleille on yhteistä se, että niissä henkilö voi kieltää elintoimintojen keinotekoisen pitkittämisen silloin, kun sairauden ennuste on huono ja odotettavissa on vain kärsimyksen pitkittyminen. Vaihtoehtoisesti hän voi ilmaista sen, että hän toivoo kaiken mahdollisen lääketieteellisesti perustellun elämää pitkittävän hoidon kaikissa tilanteissa. Hoitotahdon tekijä voi myös nimetä jonkun läheisen toimimaan tai päättämään puolestaan hoitoon liittyviä asioita. (Ks. Oikeudellinen toimintakyky ja edunvalvonta) Hoitotahtoa kirjoittaessaan hyvin harva tietää, minkälaisia hoitoon liittyviä kysymyksiä hoitotahdon voimassa ollessa joudutaan ratkomaan. Monissa malleissa on tilaa vapaalle tekstille, jossa hoitotahdon laatija voi ilmaista yksityiskohtaisempia toiveita omasta hoidostaan.

Hoitotahdossa ilmaistaan usein asioita, jotka kuuluvat muutenkin hyvään hoitokäytäntöön. Elintoimintojen keinotekoinen ylläpitäminen on epäeettistä, jos se pitkittää potilaan kärsimystä. Parhaimmillaan hoitotahto kertoo hoitohenkilöstölle ja lähiomaisille laatijansa omista arvoista. Tämä voi helpottaa hoidon linjauksia ja yksittäisten hoitopäätösten tekemistä.

Suurin kirjallisiin hoitotahtoihin liittyvä ongelma on niiden yleisluontoisuus. Kun hoitotahtoa ryhdytään toteuttamaan, ei välttämättä ole selvää, mitä potilas on tarkoittanut esimerkiksi ”toimintakykyisellä ja itsenäisellä elämällä”. Potilaan ja hoitohenkilöstön käsitykset elintoimintojen ylläpitämisestä ja elämän keinotekoisesta pitkittämisestä voivat poiketa toisistaan. Monien ihmisten käsitysten mukaan niihin voidaan lukea muun muassa keinotekoinen ravitsemus ja suonensisäinen nestehoito, antibioottihoidot, verensiirrot ja hapen antaminen.

Hoitotahdon voi laatia yksityiskohtaisemmin, ja sitä on helpompi tulkita, jos potilas on sairastunut tautiin, jonka etenemistä voidaan edes summittaisesti ennustaa. Hoitotahdosta on luontevaa keskustella tehtäessä elämän loppuvaiheen ennakoivaa hoitosuunnitelmaa. Tällöin hoitotahdossa voidaan ottaa kantaa esimerkiksi hoitolinjauksiin tai hoidon rajaukseen, kuten elvytykseen tai letkuruokintaan. Jos potilas on hoitotahdossaan ottanut kantaa asiaan, päätökset tehdään hoitotahtoa kunnioittaen. Lääketieteen teknologian ja hoitomahdollisuuksien kehittyessä on mahdollista, että potilaalla on vanhentunut käsitys sairauden hoitomahdollisuuksista. Tällöin pitää pohtia, olisiko potilaan tahto hoidon tavoitteista muuttunut.

Erityisen suuri merkitys hoitotahdolla voi olla silloin, kun omaiset tai läheiset ja lääkärit ovat eri mieltä hoidosta. Jos potilaalla on yksiselitteisesti tulkittavissa oleva hoitotahto, päätökset tehdään sen mukaisesti. Muuten hoito toteutetaan lääketieteellisesti perustellusti ja potilaan arvojen mukaisesti.

LISÄTIETOJA
Flygar M. Hoitotahto – kenen tahto. Suomen Lääkärilehti 2008;63:2766–68.
Saarelma K. Miksi kuoleminen kielletään. Suomen Lääkärilehti 2008;63:4558–62.
Sariola S. Asenteissa vielä muokattavaa, että hoitotahto toteutuu. Suomen Lääkärilehti 2008;63:1481–83.
Laakkonen M-L, Pitkälä K, Strandberg T, Tilvis R. Hoitotahto iäkkäiden elämän loppuvaiheen hoidon suunnittelussa. Suomen Lääkärilehti 2006;61:5179–83.
Laaksovirta H. Vakavasta sairaudesta keskusteleminen potilaan ja omaisten kanssa. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 2017;133(11):1076-80.
Louhiala P. Ongelmallinen hoitotahto. Suomen Lääkärilehti 2003;58:4385–86. 
Halila R, Mustajoki P. Hoitotahto – käytännön ohjeita. Lääkärikirja Duodecim 28.5.2012. www.terveyskirjasto.fi