-
Yhteiskunta on määrittänyt lääkäriprofessiolle tiettyjä oikeuksia ja samalla myös velvollisuuksia näihin oikeuksiin liittyen.
-
Autonomia rakentuu lääkärin etiikalle, yhteisesti sovituille hoitokäytännöille, ammattikunnan muille ohjeille ja suosituksille, sekä oman toiminnan valvonnalle.
-
Autonomian säilymisen kannalta on välttämätöntä, että yhteiskunta luottaa lääkärikunnan kykyyn säädellä omaa toimintaansa yhteiskunnan edun mukaisesti.
-
Yksittäisen lääkärin tasolla autonomian keskeinen elementti on oikeus päättää potilaansa tutkimuksesta ja hoidosta.
-
Lääkärin tulee kuitenkin lähtökohtaisesti noudattaa lääketieteellisesti perusteltuja ja yleisesti hyväksyttyjä tutkimus- ja hoitokäytäntöjä.
Lääkäriammattikunnan autonomia perustuu yhteiskunnan luottamukseen, että lääkärikunta kykenee noudattamaan itselleen asettamia eettisiä ja potilaan hyvän hoidon turvaavia ammatillisia periaatteita. Näiden periaatteiden on oltava sopusoinnussa yhteiskunnan kokonaisedun kanssa. Autonomia on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yhteiskuntaan ja edellyttää sekä yksittäisen lääkärin että profession vaalivan sitä kuten lääkärin etiikkaa ja kollegiaalisuuttakin.
Lääkäriprofession autonomia ei ole itsestäänselvyys. Autonomian sisältöön ja rajoihin kohdistuu jatkuvasti paineita. Nämä syntyvät yhteiskunnan taloudellisen tilanteen, poliittisen ilmapiirin, kansalaisten lääkärikuntaan kohdistamien odotusten sekä lääkäriprofession sisäisten rakenne- ja asennemuutosten seurauksena. Jos yhteiskunnan ja lääkäriprofession asettamat päämäärät eivät toteudu lääkäreistä johtuvista syistä, yhteiskunta lisää lääkärikunnan valvontaa ja vähentää sen autonomiaa. Siksi jokaisen lääkärin on omassa työssään huolehdittava eettisten periaatteiden toteutumisesta ja korkeasta ammatillisesta osaamisesta.
Lääkärin kliininen autonomia tarkoittaa lääkärin oikeutta tarjota potilaalle kuhunkin tilanteeseen lääkärin harkinnan mukaan parhaiten sopivat diagnostiset ja hoidolliset toimenpiteet. Lääkäri valitsee toimenpiteet parhaan lääketieteellisen tietämyksen ja kokemuksensa perusteella kustannustehokkaasti. Ulkopuolisten tahojen ei tulisi puuttua näihin valintoihin ilman painavia syitä. Puuttuminen voi vaikeuttaa potilaan yksilöllisen tilanteen vaatimaa laadukasta hoitoa. Lääkärin kliininen autonomia ei tarkoita irtautumista tutkimusnäyttöön perustuvasta lääketieteestä. Kliinisen autonomian edellytyksenä on laissa säädetty jatkuva ammatillinen kehittyminen.
Professio, joka noudattaa ja edistää keskeisiä arvojaan ja niiden mukaista toimintaa, voi asettaa kestäviä päämääriä ja vaalia ammattikuntansa autonomiaa. Valvontaa ja sanktioita tarvitaan äärimmäisinä keinoina, mutta pelkästään niiden avulla ei voida luoda kestäviä ja eettisesti korkeatasoisia käytäntöjä. Lääkärit ovat ansainneet autonomiansa usean sukupolven eettisen ja ammattitaitoisen työn seurauksena. Vain tällä tavoin se voidaan säilyttää myös tuleville lääkärisukupolville.
Optimaalisesti toteutetussa terveydenhuollossa lääkäri voi kliinisen autonomiansa perusteella tarjota kullekin potilaalle parhaiten sopivaa laadukasta hoitoa. Ammattikunta huolehtii itsesääntelystä ja yksittäiset lääkärit noudattavat eettisiä ja hyvän hoidon periaatteita, jotta lääkäriprofession autonomia säilyy.