- Välttämättömien päivystyspalvelujen tulee olla kaikkien saatavilla viivytyksettä.
-
Kaikilla tulee olla oikeus hoidontarpeen arvioon viivytyksettä.
-
Hoidon kiireellisyys arvioidaan ja toteutetaan lääketieteellisin perustein.
-
Jokaiseen potilaan ja lääkärin kohtaamiseen varataan riittävästi aikaa.
-
Potilaille tulee tarjota hänen tilanteeseensa sopivaa ohjausta terveytensä ylläpitämiseen ja sairauksien ehkäisyyn.
-
Potilaille tulee tarjota mahdollisuus pitkäaikaiseen potilas-lääkärisuhteeseen.
Suomalaisen terveydenhuollon yksi ominaispiirre on paikoin pitkät jonotusajat julkiseen terveydenhuoltoon. Erityisesti perusterveydenhuollon jonotusajat ovat Suomessa erityisen pitkiä verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Palveluihin pääsy voi kestää kuukausia ilman että tämä olisi potilaan näkökulmasta tai lääketieteellisesti perusteltua. Hoitotakuun määrittelemät aikarajat ovat pitkiä, mutta näitäkään ei aina pystytä noudattamaan.
Pitkät jonot toimivat suomalaisessa järjestelmässä osin kustannustenhallinnan keinona ja kertovat siitä, että käytössä olevat resurssit ja määritelty palveluvalikoima eivät ole tasapainossa. Kun kynnystä terveyspalveluiden pääsemiseen nostetaan, hakeutuu osa potilaista yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon piiriin. Osalla potilaista voi myös palveluntarve kadota odotusaikana.
Pitkät jonot eivät ole kuitenkaan potilaiden näkökulmasta tarkoituksenmukainen kustannustenhallintakeino. Diagnoosin ja hoidon odottaminen epävarmuudessa voi olla henkisesti raskasta. Oireiden keston pitkittyminen haittaa toiminta- ja työkykyä. Pitkät odotusajat eivät ole useinkaan myöskään lääketieteellisesti perusteltuja. Päinvastoin, diagnoosin ja hoidon viivästyminen voi johtaa sairauden pahentumiseen, raskaampiin hoitoihin ja suurempiin kustannuksiin.
Lyhyehköt jonotusajat voivat olla toki terveyspalveluiden järjestämisen kannalta perusteltujakin. Esimerkiksi leikkausalikapasiteetin käyttö voi olla järkevää suunnitella muutamaksi viikoksi eteenpäin. Kuukausien jonoja tähän ei kuitenkaan tarvita.
Resurssien ja palveluvalikoiman määrittelyn epätasapaino näkyy myös liian lyhyinä vastaanottoaikoina. Lääkäri ei aina ehdi perehtyä kunnolla potilaan kokonaistilanteeseen. Monisairaan potilaan hoidon kokonaisuuteen ei ole aikaa ottaa kantaa. Vastaanoton kiire voi myös johtaa siihen, että potilas ei saa kaikkea tarvitsemaansa informaatiota sairaudestaan ja sen hoidosta. Saamatta voi jäädä myös tarvittava ohjaus terveyden ylläpitämiseen ja sairauksien ehkäisyyn. Liian lyhyeksi mitoitetuista vastaanotoista saatavat säästöt näkyvät moninkertaisina kustannuksina muualla.
Optimaalisesti toimivassa terveydenhuollossa resurssit ja palveluvalikoima on mitoitettu siten, että palveluvalikoimassa määritetyt palvelut voidaan tarjota kaikille potilaille oikea-aikaisesti ilman kohtuuttomia viipeitä.