4. Terveyshyötyä tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuen
Terveydenhuollossa priorisointi on välttämätöntä, sillä terveydenhuollon rajalliset resurssit eivät riitä kaiken mahdollisen hoidon järjestämiseen. Terveydenhuollossa on aina jouduttu tekemään valintoja siitä, mitä hoitoja järjestetään, millä tavalla ja mille potilasryhmille ne suunnataan. Monet yhteiskunnan ja terveydenhuollon kehitystrendit syventävät tätä kuilua entisestään: teknologian kehitys ja kallistuminen, väestön ja ammattilaisten odotus- ja vaatimustason nousu, väestön ikääntyminen ja medikalisaatio.
Terveydenhuollon resurssit näyttävät tulevaisuudessakin lisääntyvän huomattavasti hitaammin kuin tarpeet. Terveydenhuollon priorisoinnista ja priorisointipäätöksenteon kehittämisestä tarvitaan laajaa julkista keskustelua.
Terveydenhuollon vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden seurantaan ja analysointiin on panostettava nykyistä enemmän. Tuotetun terveyshyödyn maksimointi on priorisoinnin keskeisiä periaatteita oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja tarpeen ohella. Terveydenhuollon rajalliset resurssit on kohdennettava kustannusvaikuttavimpiin hoitoihin. Tämä edellyttää yhtenäisiä kustannuslaskennan perusteita ja tuotteistusta sekä panostusta kansallisiin laaturekistereihin, mikä mahdollistaa parempien kustannusvaikuttavuusmittareiden kehittämisen.
Tutkittu tieto tarjoaa sairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä perustan toimenpiteiden hyödyllisyyden arvioimiseksi. Lainsäädäntötason sääntelyä tarvitaan suojaamaan etenkin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia sellaisilta hoitomenetelmiltä, jotka eivät perustu tutkittuun tietoon. Uskomushoitoja koskevan lainsäädännön valmistelu tulee aloittaa seuraavalla hallituskaudella.
Priorisointia koskevat kansallisen tason päätökset ovat olennaisia, jotta kansalaisten yhdenvertaisuus voidaan turvata. Suomessa kansallisia priorisointilinjauksia tekee palveluvalikoimaneuvosto, jonka roolia tulee vahvistaa huomattavasti tekemällä neuvoston linjauksista sitovia, sekä lisäämällä neuvoston resursseja siten, että neuvosto pystyy muutaman vuoden kuluessa linjaamaan merkittävästä osasta julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaa.
Kansallisen tason ohella priorisointipäätöksiä tullaan tekemään hyvinvointialueilla. Kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen tuleekin nivoa kaikkeen alueiden ohjaukseen, vertailuun ja päätöksentekoon. Vain näin rajalliset resurssit voidaan käyttää oikeudenmukaisesti ja vaikuttavasti.
5. Päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuutta on parannettava
Väestön henkinen kestokyky on yhä suuremmalla koetuksella. Mielenterveyssyyt ovat ohittaneet tuki- ja liikuntaelinsairaudet suurimpina työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmänä. Mielenterveysperusteisten sairauslomien määrä on kasvanut voimakkaasti erityisesti nuoremmissa väestöryhmissä. Nuorelle työelämästä ja koulutuksesta sivuun jääminen oppivelvollisuuden jälkeen ennustaa pitkäaikaista syrjäytymistä. Tämä edelleen vähentää työkykyisen työvoiman määrää sekä heikentää koko yhteiskunnan taloudellista kestävyyttä.
Ennaltaehkäisyssä huomiota tulee kiinnittää nuoruusiän lisäksi varhaislapsuuteen varmistamalla neuvolatoiminnan perustyö ja sen jatkuva kehittäminen. Toimiva oppilashuolto ja oikea-aikainen vanhemmuuden tuki ovat ensiarvoisia keinoja, joilla ehkäistään varhaisten ongelmien vaikeutumista ja osaltaan vähennetään palvelujärjestelmälle syntyvää kuormitusta.
Päihde- ja mielenterveyspalveluita on kehitettävä koko hoitoketjun osalta turvaten varhainen tutkimuksiin ja hoitoon pääsy perustasolla. Hoidon jatkuvuutta edistävät yhteen organisaatioon integroidut, matalan kynnyksen hoidon ja kuntoutuksen kattavat palvelukokonaisuudet. Aikuisväestössä päihdeongelmat altistavat mielenterveyden häiriöille, mikä edellyttää päihde- ja mielenterveysongelmien hoitoa kokonaisuutena ilman tarpeettomia raja-aitoja hoitopalveluiden välillä. Huumekuolemien ehkäisemiseksi on huolehdittava matalan kynnyksen palveluiden sekä korvaushoidon saatavuudesta ja laadusta.
Päihdelääketieteen opetusta ja osaamisresurssia tulee vahvistaa kansallisesti. Nykyiset katkonaiset hoitoketjut tulee kehittää toimiviksi perustasolta erikoissairaanhoitoon ja erikoissairaanhoidosta perustasolle. Työssäkäyvien osalta päihdeongelmien varhaista havaitsemista ja oikea-aikaista tukea tulee vahvistaa työpaikoilla ja työterveyshuollossa.
Kaikista päihteistä alkoholi aiheuttaa edelleen ylivoimaisesti eniten terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Alkoholikäytön arkipäiväistyminen on johtanut maksasairauskuolemien määrän kasvuun. Alkoholi on myös merkittävä tekijä väestöryhmien välisten terveyserojen, useiden kroonisten sairauksien ja työkyvyttömyyden taustalla. Alkoholin saatavuutta ei tule lisätä, koska tämä lisäisi alkoholihaittoja entisestään. Myyntipaikkojen rajaamiseksi nykyinen alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmä tulee säilyttää.
Tupakoinnin ja nikotiinituotteiden käytön vähentämistä tulee jatkaa sosiaali- ja terveysministeriön tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisryhmän laatimien suositusten perusteella. Tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden ostoikäraja tulee seuraavalla hallituskaudella nostaa 20 vuoteen. Toimenpide vähentäisi etenkin 15–17-vuotiaiden tupakoinnin aloittamista ja tukisi kansallisia tupakkapoliittisia tavoitteita.
6. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on tulevaisuusinvestointi
Koko väestöä koskevia merkittäviä kansanterveyshaasteita ei voida ratkaista yksinomaan sairauksien hoitoon keskittyvän palvelujärjestelmän kautta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä on tärkeä rooli terveyspalveluihin kohdistuvan kuormituksen vähentämisessä. Vaikuttaviin menetelmiin perustuva ennaltaehkäisy on tärkeää nähdä kuluerän sijaan tulevaisuuteen kohdistuvana investointina.
Kansansairauksien riskitekijät liittyvät olennaisesti väestön elintapoihin, kuten ravitsemukseen, liikuntaan ja päihteiden käyttöön. Elintapaneuvonta ja -ohjaus on sisällytettävä perustason terveyspalveluihin ja näyttöön perustuvien menetelmien hyödyntämistä ennaltaehkäisevässä työssä on vahvistettava. Terveyteen vaikutetaan lukuisilla päätöksillä, joita tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuolella. Elintapojen ohella terveyttä edistävät elinympäristöt ja hyvinvoinnin taustatekijät, kuten riittävä toimeentulo, koulutus ja työmarkkina-asema, vaikuttavat merkittävästi hyvän terveyden ja toimintakyvyn edellytyksiin.
Terveyden edistämistä on pyrittävä toteuttamaan hallinnonalojen laaja-alaisessa yhteistyössä. Sote-uudistuksen myötä toimintansa päättävän kansanterveyden neuvottelukunnan työtä tulee jatkaa valtioneuvoston nimeämässä hyvinvoinnin neuvottelukunnassa. Vuoteen 2030 voimassa olevan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen toimeenpanosuunnitelman toteutumista on seurattava säännöllisesti. Ohjelman yli sadasta tavoitteesta on priorisoitava kansanterveyden kannalta tärkeimpiä, joilla voidaan tehokkaimmin vähentää terveyden eriarvoisuutta.
Kuntien ja hyvinvointialueiden toteuttama terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö tarvitsee tuekseen pysyviä rakenteita, riittäviä voimavaroja sekä vaikuttaviksi todettuja toimintamalleja. Hyvän terveyden edellytyksiä luodaan muun muassa asuinalueiden suunnittelulla sekä koulutus-, liikunta, ja kulttuuripalveluiden myötävaikutuksella. Kolmas sektori vastaa laajasti sairauksia ennaltaehkäisevästä kansanterveystyöstä sekä monien erityisryhmien neuvonnasta ja tuesta. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava järjestöjen rahoitusmallin muutosvaiheessa. Valtioneuvoston periaatepäätös kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämisestä on päivitettävä tulevalla hallituskaudella.
Kansanterveyteen vaikuttavia kulutusvalintoja voidaan ohjata tehokkaasti verotuksella. Tulevalla hallituskaudella on luotava toimeenpanokelpoinen malli terveysperusteisesta verosta, joka kohdistuisi laaja-alaisesti suolaan, sokeriin ja tyydyttyneeseen rasvaan.