Olen anestesiologian erikoislääkäri ja työskentelen Kokkolassa ylilääkärinä. Olen myös anestesia- ja leikkausosaston, teho-osaston ja dialyysin vastuualuejohtaja. Lääkäriliitossa olen toiminut pitkään luottamushenkilönä eri tehtävissä, nykyisin Lääkäri 2030 -ohjausryhmän ja edunvalvontajaoksen jäsenenä.
-
Jaksamisen äärirajoilla
Vallitseva koronatilanne aiheuttaa suurta huolta lääkäreissä aivan samoin kuin muussa terveydenhuoltohenkilöstössä. Potilaat halutaan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi resurssipula erityisesti perusterveydenhuollossa, hoitovelan kasvu ja siten potilaiden hoitamatta jääminen huolestuttaa.
-
Työsuojelu koskee myös lääkäreitä
Terveydenhuollon tehostaminen näkyy konkreettisesti työntekijöiden arjessa. Liian raskaaksi kasvava työkuorma johtaa pahimmillaan terveysongelmiin.
-
2030-luvun erikoislääkärit tulevat
Kylmästä säästä huolimatta kesä tulee pian ja sen myötä kesäsijaiset. Kurssikokojen suurennuttua amanuenssuuri- ja kesätyöhakemuksia alkaa tulla jo alkukesästä seuraavan vuoden kesälle. Tiedon jano ja kilpailu harjoittelupaikoista on kova.
-
2030-luvulle kestävää muutosta tekemään
Vaikka epäilijöitä riittää kaikissa leireissä, ensimmäiset maakunnalliset sote-organisaatiot ovat aloittaneet toimintansa. Niiden joukossa oma työpaikkani Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja peruspalvelukuntayhtymä eli tuttavallisemmin Soite.